Leevi Piispa näkee kauneutta yhtä lailla Mikkelin torilla kuin Himalajan vuoristossakin. Käynti Himalajalla vuosituhannen vaihteessa avasi hänelle mittasuhteet. – Huomasin, että todellinen kirkkohan on tässä!
Ammattikuuntelija hakee oikeaa taajuutta
.. :
Sateisessa torikahvilassa, töherretyn pöydän ääressä sairaalapastori Leevi Piispa haluaa puhua hyvyydestä, totuudesta ja kauneudesta.
Kauneutta Piispa näkee ympärillään torilla. Hän ei väsy puolustamaan Engelin luoman ympäristön säilyttämistä, sillä tori on hänen mielestään parasta Mikkeliä kadonneiden puutalokorttelien jälkeen.
Kauneutta löytyy myös luonnosta, mistä Piispa sanoo saavansa vastapainoa työlle. Työ kuljettaa häntä keskussairaalan, Kyyhkylän ja Moision sairaaloiden välillä. Hän tapaa enimmäkseen vanhuksia, jotka kaipaavat saattajaa lähdön lähestyessä.
– Vanhuksetkin ovat kauniita. Paperinohut ja kurttuinen iho kertoo ainutkertaisesta elämästä.
Sodasta selvinneet, 90–100-vuotiaat ovat henkisesti usein pirteitä, vaikka odottavatkin kuolemaa. Monet nuoremmat putoavat kelkasta pahemmin, kuvailee Piispa.
Yhteistä hänen lohduttamilleen ihmisille on pelko kivusta ja kuoleman pitkittymisestä. Vanhukset toivovat kuolevansa ”terveiltä jaloilta”.
Pahinta Piispan mukaan on syyllisyys elämättömästä elämästä. Aihe on tullut esille lähes kaikissa hänen käymissään kymmenissä tuhansissa sielunhoidollisissa keskusteluissa.
– Mitä muuta siihen voi sanoa kuin nyt se on myöhäistä. En halua puhua epätotta, vaan kuunnella.
Ammattikuuntelijan työtä Piispa kuvaa instrumenttien virittämiseksi samalle säveltaajuudelle. Se on hiljaista ja näkymätöntä työtä. Kiitos on, kun 75-vuotias potilas sanoo, ettei häntä ole koskaan näin hyvin kuunneltu.
Leevi Piispa sanoo tavoitteenaan olleen jo varhain hoivatyön. Huippuarvosanoin valmistuneelle teologille oli tarjolla kirkkoherran paikka Helsingissä, mutta hän hakeutui mieluummin Laakson sairaalaan. Työ on ollut mielenkiintoista.
– Järkyttävän paljon näkee ihmiseksi tulemisen pelkoa. Ihmisen syvin pelko on tulla hylätyksi, siksi hän ei uskalla tulla omaksi persoonakseen.
Piispalle tärkein arvo on totuus. Sitä jokainen voi tavoitella tulemalla omaksi persoonakseen.
– Työntekijän voi aina korvata, mutta persoonaa ei. Korvaamattomien muistomerkkejä näkee hautausmailla, muistuttaa Piispa.
Piispan mielestä persoonasta tekee ainutkertaisen viime kädessä kuolema, joka on aina samalla yksilön loppu. Hän toivoisi, että onnettomuusuutisissa kirjoitettaisiin, kuinka monta ”yksihmistä” menehtyi.
Arvoista kolmas, hyvyys, liittyy Piispan työhön työnohjaajakouluttajana. 30 vuoden aikana hän on nähnyt pahuuden itävän työpaikkojen käytävillä ja juorukerhoissa
– Tiedän tasan tarkkaan, että voin lisätä hyvyyttä, mutta pahuutta en voi vähentää.
Ikääntymisen Piispa sanoo tuoneen mukanaan hempeämielisyyttä. Tunnekuormat tuntuvat vuosi vuodelta painavammilta. Kriisityötä hän on tehnyt paljon muun muassa syöpäsairaiden kanssa, mutta kuorma ylittyi moniammatillisessa onnettomuuskriisiryhmässä.
– Päivystimme vuorollamme viikon jaksoissa ympärivuorokautisesti. Itsemurhajuttuja oli aika paljon. Se oli turhan raskasta.
Kaisa Parta
Leevi Piispa on syntynyt Juvalla 2.9.1948. Asunut Mikkelissä vuodesta 1976. Perheeseen kuuluu vaimo ja tämän lapset sekä kolme lastenlasta. Kaupunginvaltuutettu. Kolme vuotta Mikkelin seudun vihreiden puheenjohtajana 2000-luvulla. Kunnanhallituksen jäsen 1992–94, varajäsen 1994–96. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin hallituksen varajäsen 1992–96.
