Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
ÄÄNEKKÄÄT TALVIUIMARIT

Haapasalmessa pulikoineet ja välillä jäälle vedestä kiivenneet kaksi saukkoa ääntelivät vilkkaasti keskenään.

Saukot temmelsivät Savonlinnan keskustassa

19.01. 21:25

Kaksi saukkoa, todennäköisesti aikuinen ja poikanen, järjestivät maanantaina iltapäivällä sukellus- ja temmellysesityksen ohikulkijoille Savonlinnan keskustassa Haapasalmessa.

Saukoista tehdään Haapasalmessa talvisin silloin tällöin havaintoja. Saukot saapuvat sukeltelemaan sinne talvisin, koska salmessa on sulaa vettä. Metsähallituksen suojelubiologin Tuomo Kokkosen mukaan esiintymisensä ohessa saukot ovat olleet kuitenkin varsinaisesti ruokailemassa Haapasalmessa.

– Olen itsekin nähnyt saukkoja juoksemassa samalla paikalla aikaisempina talvina. Kerran saukko on nähty Haapasalmessa jään reunalla syömässä pyytämäänsä nahkiaista. Saukko tarvitsee talvella pärjätäkseen avonaisia vesiä, ja siksi ne hakeutuvat virtapaikkoihin. Sulasta ne sukeltelevat itselleen ruokaa, Kokkonen kertoo.

Maanantaina jäällä vilistäneet, ja välillä veteen sukeltaneet saukot myös ääntelehtivät ahkerasti toisilleen. Näytti ja kuulosti siltä kuin saukonpoikanen olisi ollut vanhempansa opissa.

Haapasalmessa pulikoineet saukot olivat selvästi erikokoisia. Saukon elämästä väitellyt filosofian tohtori Risto Sulkava kertoo, että saukko synnyttää poikasensa touko–syyskuun välisenä aikana. Poikanen viettää pesäpaikassaan aikaansa kauan, joskus jopa kaksikin kuukautta.

– Jos poikanen on syntynyt vasta syyskuun lopulla, se on joulukuussakin vielä kooltaan selvästi aikuista pienempi. On paljon mahdollisista, että siellä Savonlinnassa temmeltänyt pienempi saukko on viime syyskuun lopun poikasia, Risto Sulkava sanoo.

Saukot liikkuvat Sulkavan mukaan livakasti pitkiä matkoja. Ne saattavat oleskella 20–30 kilometrin laajuisella alueella, ja tehdä yhden vuorokauden aikanakin jopa kymmenen kilometrin pituisia vaelluksia.

Tuomo Kokkonenkin arvioi, ettei saukkopari jää pitkäksi aikaa Haapasalmeen oleskelemaan.

– Ne varmaankin liikkuvat eri puolilla kaupunkia, koska Savonlinnassa on näitä virtapaikkoja aika paljon, hän sanoo.

Risto Leppänen

Savonlinna



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus