Tekstikoko: A A A
KASVOTUSTEN

Olli Ehramaa toi aikidon Mikkeliin noin kymmenen vuotta sitten.

Aikido tekee ihmiselle hyvää

29.06.2009 11:02

Wisa-areenalla on harjoiteltu aikidoa kymmenisen vuotta. Lajin treenaus alkoi, kun Olli Ehramaa kutsui kuopiolaisen Kari Tammisen pitämään yhdeksänpäiväisen aikidoleirin Mikkeliin.

Nyt 71-vuotias Ehramaa on oiva esimerkki siitä, ettei ikä haittaa aktiivista budoharrastusta. Hän oli viisikymppinen kun hänen lapsensa aloittivat judon.

– En halunnut jäädä tatamin reunalle istumaan, kun muut pitivät hauskaa. Siitä alkoi judon harrastus, Ehramaa kertoo.

Aikidosta Ehramaa kiinnostui 1990-luvulla.

– Olin judoleireillä Varkaudessa ja Kuopiossa, kun näin aikidoharjoituksia leirin väliajoilla. Kyselin ensin Jorma Rissaselta ja sitten Tammisen Karilta, josko Mikkelissäkin voisi harjoitella. Tamminen on täällä edelleen pääopettajana, Ehramaa selostaa.

Tällä hetkellä Mikkelissä on 16 aikidokaa. Määrä on pysynyt samana pitkään.

– Väkeä tulee ja menee. Lukionsa lopettavat lähtevät muualle opiskelemaan ja tänne tulleet opiskelijat muuttavat pois valmistuttuaan. Heti kun ajattelee, että nythän meitä on mukavasti, väki vähenee taas.

Ehramaan mielestä aikidossa ja sen ohjaamisessa parasta on lajin palkitsevuus, se kun kehitys näkyy harjoittelijassa. Vaikka aikido näyttää ulkopuolisesta katsojasta helpolta ja kevyeltä, ei lajin harjoittelu ole yksinkertaista.

– Aikido on laji, joka vaatii aivotoimintaa ja herkkyyttä. Sen väkivallattomuuden periaate ei aukene helposti, sillä aikidolukko kyllä sattuu.

– Tekniikat voivat näyttää tanssinomaisilta, mutta niiden liikeradoissa ja lukoissa on kyse vastustajan energian hyväksikäytöstä. Jos tulee päälle voimalla, saa saman voiman vastaansa pyöreänä ja pehmeänä, mutta itsepäinen vastustaminen tekee kipeää, Ehramaa avaa lajin filosofiaa.

Aikidon harjoittelu opettaa muitakin hyödyllisiä taitoja.

– On hienoa huomata, kuinka aikidon kerrannaisvaikutukset näkyvät ihmisissä. Kaveri, joka on tänne tullessaan ollut kärsimätön ja rämäpäinen eikä hirveän hyvä koulussakaan, on oppinut keskittymään, saanut itsehillintää ja koulunumerotkin ovat nousseet.

Lasten ja nuorten parissa toimiminen on antanut Ehramaalle kiinnostuksen kouluttautua ja oppia lisää.

– Judoa treenatessa halusin tietää, miten lapsien kanssaan oikein tulisi toimia, joten aloin kouluttautua.

Aikidon ja nuorten lisäksi Ehramaata liikuttaa Kunnossa kaiken ikää eli KKI -liikunta, jota hän vetää työikäisille ja vanhemmille. Vaikka mies viihtyy areenalla seitsemänä päivänä viikossa, hän sanoo aikidon ja KKI-liikunnan olevan harrastuksia.

Olli Ehramaa

Syntynyt: 23.9.1938, Mikkelissä

Perhe: vaimo ja neljä aikuista lasta, joista yksi Yhdysvalloissa ja yksi Saksassa.

Koulutus: kansakoulu, opintoja kaupallisella alalla, kasvatustieteen approbatur, puhuu muun muassa englantia, saksaa, arabiaa, suahilia ja ruotsia. EU:n neljännen tason koulutus lasten, aikuisten ja erikoisryhmien liikunnanohjauksessa.

Harrastukset: tai-chi, aikido, KKI-liikunta

Lisätietoja: http://www.wisa-arena.com/_pages/aikido.htm

Tulostettava sivu

Aiheesta ei ole vielä yhtään kommenttia.



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus