
Mikkelin ammattiopiston opiskelija Kari Järvinen remontoi Mazdaa yhdessä Mikko Viisasen kanssa opiston viime vuoden tekniikkamessuilla.
03.09.2010 12:16
Vuonna 2008 Etelä-Savon ammatillisista oppilaitoksista valmistuneet pääsivät kiinni työelämään edellisvuosia paremmin. 80 prosenttia tutkinnon suorittaneista oli työssä, mikä on viisi prosenttia enemmän kuin vuonna 2007.
Koulutusaloittain parhaat väylät työelämään olivat sosiaali-, terveys- ja liikunta-alat, joille oli työllistynyt 88 prosenttia vastaajista.
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tänään valmistunut selvitys kertoo myös, että nuoret arvostavat saamaansa koulutusta.
Vastaajista yli puolet piti juuri suorittamaansa tutkintoa vaikuttavimpana tekijänä työpaikan saamiseen.
Lue lisää lauantain Länsi-Savosta