RSS
Tekstikoko: A A A
EI MIKÄÄN KOTIKOULU

Jukolassa on saatu perusopetusta jo 25 vuoden ajan. Vaikka opetusta antavat pätevät opettajat oikeassa koulussa, se on rinnastettu esimerkiksi pienten perhekotien parin oppilaan kotikouluihin.

Avi puoltaa Jukolaa yksityiskouluksi

09.03. 16:11 | Päivitetty 09.03. 17:22

Jukola ry:n haku yksityiskouluksi herätti viime vuonna huomiota, mutta lupaa ei ensikertalaiselle hellinnyt. Silti jopa opetusministeri Henna Virkkunen huomioi erikseen lastensuojelulaitoksen tilanteen, joka poikkeaa perinteisistä kotikouluista.

Itä-Suomen Avi on pontevoittanut lääninhallituksen viime vuoden lausuntoa. Se puoltaa voimakkaasti opetuksen järjestämislupaa, jonka avulla koulu saadaan valtionosuuksien ja kotikuntakorvausten piiriin.

Viime vuonna hakijoita oli yhdeksän, joista luvan sai neljä. Mäntyharjun kunta tukee Jukolan lupahanketta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus