Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
KYPÄRÄ PÄÄHÄN, PLEASE

Kokenut fillarimies, pyöräalan yrittäjänä Mikkelissä toimiva Heikki Sundström viihtyy moottoripyörän sarvissa.

Fillarimiehen menopeli murahtaa muhkeasti

14.04. 23:05

Talviuniltaan herätetty 1 200-kuutioinen Yamaha V-Max murahtaa muhkeasti, kun Heikki Sundström polkaisee sen käyntiin. Sundström on jo kerran aikaisemmin käynyt katsomassa, miten syksyllä huollettu, pesty ja muutenkin puleerattu voimanpesä on viihtynyt pressun alla talven yli.

– Vähän jo polttelee tien päälle pääsy, Sundström myöntää ja arvelee pääsevänsä kahvan kääntöön vapun aikoihin.

– Kun näin tämän pyörän, tiesin heti, että haluan sen. Minulle on sanottu, että pyörä on minun oloinen ja näköinen. Se on hyvin ja hyvistä osista tehty pyörä, Sundström kehuu.

Pyörä on rakennettu versio, ja niitä on vain yksi kappale.

Sundström hankki menopelinsä 50-vuotislahjaksi itselleen.

– Mistään viidenkympin villityksestä ei kuitenkaan ollut kyse, sillä olisin voinut hankkia pyörän jo aikaisemminkin. Olin kuitenkin suunnitellut jo pidempään, että ostan pyörän, kun täytän 50 vuotta.

Sundström myöntää, että lähes kolmen vuosikymmenen poissaolo prätkän sarvista vaati totuttelua ensimmäisen kesän ajolenkeillä.

– Välillä innostuin ajamaan vähän liian kovaa taitoihin nähden, mutta nykyään ajelen matalilla kierroksilla lähes pintakaasulla ja nautiskelen. Pyörän tehot ovat niin valtavat, että niitä pitää kunnioittaa.

Sundström on polkenut maantiekilpapyörällä liki 300 000 kilometriä, voittanut veteraanisarjoissa SM-mitaleita ja ajanut kärkikymmenikköön veteraanien EM- ja PM-kisoissa.

Sundströmin mukaan maanteillä poljetuista kilometreistä on ollut hyötyä myös konevoimalla kulkevan pyörän kanssa liikkuessa.

– Molemmissa on kaksi pyörää, ja niitä on pidettävä pystyssä. Pyöräillessä oppii ennakoimaan, sillä heikomman osapuolen on järkevää tinkiä oikeuksistaan. Polkupyörällä ja moottoripyörällä ajaessa täytyy aina pitää mielessä, ettei autoilija välttämättä näe minua.

Moottoripyöräilyssä kokenutta fillarimiestä kiehtoo oma rauha ja yksinolo.

– Moottoripyöräily on minulle harrastus, ja kaikki pyöräilyyn liittyvä enemmänkin työtä, pyöräalan yrittäjänä Mikkelissä toimiva Sundström toteaa.

– Moottoripyörällä reissu alkaa heti silloin, kun istuu pyörän päälle. En aja pitkiä lenkkejä, matkamotoristit nauraisivat kilometrimäärilleni. Ajan prätkällä samoja lenkkejä kuin pyörälläkin. Silloin nautiskelen.

– Mikkelin ja Mäntyharjun seuduilta löytyy hyviä reittejä.

Viime kesänä mikkeliläinen jätti maantiepyöräilyn SM-kisat väliin, mutta tällä hetkellä ajatuksissa on kesän SM-kisat. Myös melontakisat kiinnostavat Saimaan rannalla asuvaa miestä.

Heikki Sundström

Mikkeliläinen yrittäjä.

Syntynyt Helsingissä, asuu Mikkelin Salosaaressa avopuolisonsa kanssa.

Kolme omaa poikaa.

Harrastaa moottoripyöräilyä ja melontaa.

Ajaa Yamaha V-Max 1 200 moottoripyörällä.

Voittanut 75 pyöräilykilpailua ja saavuttanut yhteensä seitsemän mitalia rata- ja maantiepyöräilyn SM-kilpailuissa.

Sijoittunut veteraanien maantiepyöräilyn EM-kisoissa 10:nneksi ja PM-kisoissa viidenneksi.

Antero Penttinen

Mikkeli



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus