RSS
Tekstikoko: A A A
MIKKO ALATALO

Mikko Alataloa ilahduttaa, että Päivällisteatteri tekee esityksen Juice Leskisen runoista. Runon mestarin tuotantoa kannattaa nostaa esiin.

Juicen sanoin ja sävelin

02.08.2010 12:16

Muusikko ja lauluntekijä Mikko Alatalo oli sanan ja musiikin mestarin Juice Leskisen ensimmäinen ja viimeinen yhteistyökumppani. Miehet olivat myös hyviä ystäviä 1970-luvulta asti. Pieksämäki Juicee -tapahtuma ensi lauantaina kunnioittaa vuonna 2000 kuolleen Leskisen elämäntyötä.

Tänä vuonna on kulunut 60 vuotta hänen syntymästään.

– Hän on kyllä muistamisen väärti, kunhan se tehdään pieteetillä, sanoo Alatalo ystävästään. Hän osallistuu Pieksämäen tapahtumaan laulamalla yhteisiä lauluja ja lukemalla esseensä Leskisen tuotannosta.

Pieksämäki Juicee 7.8.Kello 13-15 Viidestoista yö -yhteislaulutapahtuma torilla. Laulattajina Hannu Auvinen ja Arto Kivekäs.Kello 16 ja 19 Runonäytelmä Sonetteja laumalle Päivällisteatterissa.Kello 21-02 Kaikki helmet Weturitalleilla. Tribuuttibändi Juice Fruit ja Mikko Alatalo esittävät mestarin musiikkia.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus