30.07.2010 10:46 | Päivitetty 30.07.2010 12:55
Ukkosmyrsky kaatoi puita ja katkoi sähköjä Juvan kunnan itäosissa. Savonlinnantie oli tukossa useita tunteja.
Juvan palokunta oli raivaamassa puita koko aamuyön. Apuna oli tukkiauto, jonka nosturi siirteli puita syrjään. Myös yksi metsuri oli katkomassa puita. Sivuteiden raivaus jäi perjantaipäiväksi.
Palokunta raivasi ensin toisen ajokaistan kunnan rajalle saakka ja toisen takaisin tullessaan. Työmaata riitti Savonlinnan suuntaan, sillä puita oli kaatunut koko matkalta.
Varhain perjantain aamuyöllä Juvan itäosien yli pyyhkäissyt ukkosmyrsky runteli pahimmin Härkälän ja Rapion aluetta. Sähköt olivat poikki kaikissa talouksissa, kunnan päävedenottamon toiminta pysähtyi ja metsää kaatui runsaasti. Valtatie 14:ta ja pienempiä teitä raivattiin koko perjantaiaamun ajan.
Rapion Myllyllä toiminta pyöri oman akrekaatin varassa, jonka tehon laskettiin riittävän myös Myllyteatterin kahden näytöksen ja muiden toimintojen pyörittämiseen.