
Viime syksynä missikokelaat tutustuivat Partaharjun luontoon Kalle Savolahden opastamina. Tänä vuonna teemana on turvallisuus.
24.08.2010 13:41 | Päivitetty 24.08.2010 16:00
Miss Pieksämäki valitaan tänä vuonna jo 20. kerran. Perinteisiin Savon Neito ja Miss Pieksämäki -kisoihin osallistuu tällä kertaa kahdeksan nuorta naista.
Mukaan on ilmoittautunut muun muassa tämän vuoden Miss Suomi -kisan finalisti Viktoria Sinjakova Lappeenrannasta.
Tänä vuona tapahtuman yhteydessä toteutetaan koko perheen hyväntekeväisyyskonsertti uudessa kirkossa perjantai-iltana. Tuotolla tuetaan kristillistä nuorisokahvilaa Cafe Good Moodia.
Varsinainen kilpailu käydään tuttuun tapaan lauantai-iltana hotelli Savonsolmussa.
Kilpailu on 4. 9. kello 23 alkaen.