
Reijo Pynnönen on tanssittanut kansaa Syvälahdessa jo 33 vuoden ajan.
18.05. 10:13
Jos suomalaisilta pariskunnilta kysytään, missä he ensi kerran tapasivat toisensa, vastaus on usein tanssilavalla. Kangasniemellä lava on Syvälahti, jota on viimeiset 33 vuotta pyörittänyt Reijo Pynnönen.
Vaalea kiharainen ja sinisilmäinen mies on muuten kuin ilmetty Amor, mutta ei lyhyt ja isovatsainen vaan koko ikänsä urheilua harrastaneena pitkä ja hoikka kuin heinäseiväs. Tehtävänkuvakin on aivan muuta kuin tähtäillä lemmennuolilla lavayleisöä.
Tanssilavan isännän velvollisuuksiin kuuluu kaikki muu paitsi tanssiminen.
– Tanssin kyllä, mutta en työaikana, vakuuttaa Pynnönen, joka vastaa siitä, että lavalla viihtyvät sekä esiintyjät että yleisö.
Työhönsä vakavasti suhtautuva Pynnönen ei sälytä vastuuta työntekijöiden harteille, vaan pyrkii aina olemaan itse paikalla.
– Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. En ollut töissä sinä iltana, kun itse menin naimisiin, ja tärkeitä kisoja edeltävinä iltoina en välttämättä ole paikalla, oikaisee yleisurheilua edelleenkin aktiivisesti harrastava Pynnönen.
Päätyönsä ohessa Pynnönen vastaa Kangasniemen Kalskeen yleisurheilutoiminnasta.
Alunperin Pynnösen piti toimia lavan vetäjänä vain vuosi.
– Vuosi on kuin huomaamatta venynyt 33 vuodeksi. Työ vaatii sellaista pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista, ettei jatkajaa välttämättä löydy.
Syvälahden tanssilavan taustalla on Kangasniemen Retkipaikkasäätiö. Toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen ja talkootyöhön.
– Periaatteessa mukana on noin 120 henkilö, mutta rungon muodostaa 20 aktiivisen porukka, joka on paikalla illasta toiseen. Valitettavasti jo nyt on havaittavissa, ettei pitkään mukana olleiden tilalle ole tulossa uutta sukupolvea.
Syvälahden lavan luistavalla parketilla on vietetty kiihkeitä hetkiä tanssi parissa jo 55 vuoden ajan. Lavaa vuodesta 1977 lähtien luotsannut Pynnönen uskoo, että Syvälahden tapaisilla perinteisillä lavoilla on jatkossakin paikkansa suomalaisen tanssikansan sydämissä.
– Pari- ja lavatanssin suosio on huimassa kasvussa ja se näkyy kesälavoilla. Menestyäkseen pitää vain pysyä ajan hermolla ja uskaltaa ottaa myös riskejä.
Pynnönen on panostanut rohkeasti tämä kesän esiintyjiin.Syvälahdessa kansaa tanssittavat muun muassa Jari Sillanpää yhdessä Arja Korisevan kanssa, Yölintu, Finlanders ja Taikakuu.
Syvälahdessa on panostettu esiintyjien ohella myös ulkoisiin puitteisiin ja yleiseen viihtyvyyteen. Päälavan lattian käydessä ahtaaksi, tarjoaa ulkoparketti vilpoisan vaihtoehdon. Rantapaviljonki on karaokekansan suosiossa.
Reijo Pynnönen
Syntynyt Kangasniemellä 8.2.1948
Kangasniemen Retkipaikkasäätiön toiminnanjohtaja vuodesta 1977 lähtien.
Perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme tytärtä.
Harrastuksiin kuuluu yleisurheilu ja liikunta
Veteraanien Euroopan mestari vuodelta 2000 kolmiloikassa.
Suomen mestaruuksia kymmeniä tikanheitosta kymmenotteluun.