
Ulkoasu ei vastaa komealta kalskahtavaa nimeä Komendantin talo. Talo on ollut asumaton ja lämmittämätön 1990-luvulta saakka.
04.09. 19:45
Vanhalla kasarmialueella sijaitsevien Komendantintalon ja aliupseerikerhon tulevaisuus ratkaistaan tänä syksynä. Etelä-Savon ympäristökeskus haluaa pisteen rakennusten suojeluasiaan, jota puitiin viimeksi 2004.
Ympäristökeskus on lähettänyt lausuntojen uudistamispyynnöt Mikkelin kaupungille, ammattikorkeakoulun kuntayhtymälle ja museovirastolle. Lausuntoaikaa on syyskuun loppuun asti.
– Lausuntojen jälkeen ryhdymme tekemään päätöstä rakennussuojalain nojalla. Pyrimme saamaan päätöksen valmiiksi tänä vuonna, kertoo ympäristökeskuksen arkkitehti Kirsti Kovanen.
Komendantintalo ja aliupseerikerho ovat olleet toimenpidekiellossa vuodesta 2003. Suojelupäätöstä niille haki alunperin Mikkeli-seura saatuaan selville purkuluvasta.
Vuoden 2004 lausuntokierroksella rakennusten suojelun kannalla oli vain museovirasto. Museoviraston mukaan rakennusten säilyminen on turvattava osana historiallisesti merkittävän kasarmialueen kokonaisuutta.
Mikkelin ammattikorkeakoulun kampuksella sijaitsevat rakennukset omistaa ammattikorkeakoulun kuntayhtymä. Yhtymä osti rakennukset valtiolta 1996 tulevaa rakentamista varten. Tuolloin ei tullut esiin rakennussuojelullisia velvotteita.
Kuntayhtymän johtaja Keijo Tikka aikoo tuoda yhtymän kokoukseen esityksen, joka mukailee jo vuonna 2004 tehtyä.
– Aliupseerikerhon suojelua vastustan. Tulen esittämään komendantin talon suojelemista, mutta vain asemakaavassa, jolloin rakennus voitaisiin korjata ammattikorkeakoulun käyttöön.
Lue lisää lauantain Länsi-Savosta