
Mikkelin kaupunki on kieltänyt lintujen ruokinnan Pitkäjärven uimarannalla ja sen läheisyydessä.
31.08.2010 11:15
Mikkelin kaupungin terveysvalvonta toivoo, että mikkeliläiset eivät alkaisi syöttää sorsia tänä talvena. Terveysvalvonnan johtaja Arja Holopainen kertoo, että ruokinta on aiheuttanut aikaisempina talvina ongelmia etenkin Pitkäjärven alueella.
– Ruokintaa ei pitäisi aloittaa ollenkaan, hän sanoo.
Holopaisen mukaan suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut se, että sorsille on tuotu liian paljon ruokaa. Ruokaa kerääntyy ranta-alueelle, ja se voi houkutella paikalle haittaeläimiä, kuten rottia.
Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi ry näkee asian eri tavalla kuin kaupunki.
Mikkelin seudun ympäristöpalvelut järjestää mielipiteitä herättävästä aiheesta info- ja keskustelutilaisuuden torstaina.
Lue lisää keskiviikon Länsi-Savosta.