Tilaa Ilmoita Eturivi
RSS
Tekstikoko: A A A
MIKKELI TYÖLLISTÄÄ ENITEN

Kesätyöläisiä haetaan nykyään usein myös erityisillä rekrytointimessuilla. Kuva tammikuun tilaisuudesta Mikkelissä.

Kesätöihin ehtii vielä

15.03. 10:39

Kesätyömarkkinat ovat Etelä-Savossa kuumimmillaan. Teollisuuden kesätyöpaikkoja on aiempaa vähemmän, mutta se ei suuresti heilauta kokonaismäärää, vaan nuorille on kesätöitä tarjolla suunnilleen edelliskesän malliin. Läheskään kaikki kesätyöpaikat eivät ole vielä tulleet haettaviksi.

Eteläsavolaisista kaupungeista Mikkeli työllistää tänä kesänä sata nuorta enemmän kuin viime vuonna. Kaupunki oli varautunut palkkaamaan 320 nuorta, mutta Etelä-Savon Osuuspankin pankin mukaantulo kasvatti määrän 390 nuoreen.

Osuuspankki rahoittaa koululaisia kaupungin kesätöihin. Tarkoitus on siten työllistää nimenomaan nuorimpia, 15–18-vuotiaita, joiden on muuten vaikea saada kesätöitä.

Lue lisää tiistain Länsi-Savosta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua