
14.06. 18:36
Hirvensalmen kunnanhallitus päätti maanantain kokouksessaan esittää kunnanvaltuustolle, että vuodesta 1916 lähtien toiminut Kissakosken koulu suljetaan elokuussa 2011.
Kissakosken koulun vanhempaintoimikunta on laatinut kunnalle lausunnon koulun mahdollisesta lakkauttamisesta. Lausunnossa myönnetään kunnan heikkojen oppilasennusteiden olevan kiistattomia. Hirvensalmella ei synny lapsia entiseen tahtiin.
Yhden koulun malliin kunta siirtyy vuonna 2015.