Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
VUODEN KYLÄ

Matti Torniainen, Kirsi Torkkeli ja Heikki Torniainen muistelevat, miten Rahula-salista käytiin vääntöä kaupungin kanssa. Lopulta vuonna 2000 kylälle saatiin kunnon sali.

Koko perheen kylä kaupungin kainalossa

17.08. 19:20

Noin 500 asukkaan Rahulan kylä Mikkelin pohjoispuolella on yhä harvinaisemmaksi käyvä esimerkki vireästä maaseutumaisesta kylästä.

Elinvoimaa on nykyisellään niin paljon, että maakuntahallitus valitsi maanantaina Rahulan vuoden Etelä-Savon kyläksi.

Maakuntahallitus perustelee palkitsemista muun muassa sillä, että kylän sisällä yhteistyö eri yhdistysten ja järjestöjen välillä toimii.

Kaikenlainen toiminta on vilkasta ja jatkuvaa, ja vireys on houkutellut kylään myös lisää asukkaita, perusteluissa kiitellään.

Kylän kaksi valttia ovat eittämättä kaupunki ja koulu.

Mikkelin keskustaan on matkaa vain reilut kymmenen kilometriä. Omassa kyläkoulussa on tänä vuonna 66 oppilasta. Esikoulussa koulumaailman niksejä on opettelemassa yhteensä kymmenen lasta.

– Luokat ovat aika täynnä, koulun rehtori Katariina Vilén sanoo tyytyväisenä.

Koulu on muutenkin kylän henkinen keskus. Erityisen ylpeitä paikalliset ovat opinahjon vieressä olevasta Rahula-salista, jossa eri-ikäiset jumppaavat, kerhoilevat, liikkuvat ja leikkivät ympäri vuoden.

– Täällä on selvä tekemisen meininki. Koulu on kohtaamispaikka, joka kokoaa kylän yhteen tavalla tai toisella, vahvistaa Rahulan koulun neuvottelukunnan puheenjohtaja Kirsi Torkkeli.

Torkkeli pitää seudun suurimpana vahvuutena yhteisöllisyyttä.

– Ei täällä välttämättä tiedetä kaikkien nimiä, mutta silti kaikki halutaan ottaa mukaan toimintaan. Kai sitä voisi kutsua sellaiseksi heimohengeksi.

Rahulan kylässä ei ole varsinaista kylätoimikuntaa, vaan sen tehtäviä hoitaa Norolan nuorisoseura. Sihteeri Anne Loponen pitää sitä hyvänä asiana.

– Jatkossa roolimme voisi olla yhä enemmän kuten kylätoimikunnalla. Yhteistyötäkin toisten kylien kanssa on jonkun verran. Muilta kyliltä tullaan tänne myös harrastamaan ja kouluun, Loponen sanoo.

Hän toivoo, että vuoden kylän -titteli houkuttelisi kylälle lisää asukkaita. Tunnustusta aiotaan käyttää hyväksi markkinoinnissa.

– Kylämarkkinoijan paikka olisi auki, Loponen naurahtaa.

Lue lisää tiistaina Länsi-Savosta.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus