
Tuli tuhossa tilan kolmen rakennusta aamuyöllä. Iltapäivällä löytyi pahoin palanut henkilö, jota ei ole vielä voitu tunnistaa.
12.11. 17:31
Hirvensalmen Paappasentiellä palaneesta rakennuksesta on löytynyt yksi uhri. Poliisi epäilee, että löytynyt henkilö olisi talossa kirjoilla ollut vuonna 1951 syntynyt mies. Uhria ei ole pystytty tunnistamaan.
Poliisi ei ole tutkinnan tässä vaiheessa pystynyt selvittämään tulipalon syttymissyytä.
Tapauksen tutkinnan yhteydessä rikosepäily on kirjattu, mutta mitään ulkopuoliseen tekijään viittaavaa ei ole löytynyt. Tapauksesta tiedotetaan seuraavan kerran perjantaina iltapäivällä.
Palossa tuhoutui vuonna 1915 rakennettu omakotitalo, navetta ja piharakennus. Kaikki rakennukset olivat pahoin palaneet siinä vaiheessa, kun pelastuslaitoksen yksiköt menivät palopaikalle.
Yksiköillä ei ollut enää mitään pelastettavaa.
Palopaikka sijaitsee seitsemän kilometriä Hirvensalmen kirkonkylältä Joutsaan päin.