RSS
Tekstikoko: A A A
MATTI VÄISÄNEN

Matti Väisänen on kotoisin Juvalta. Hän sanoo olevansa savolainen tosikko.

Matti Väisänen pysyy pappina

10.04. 22:27

Luther-säätiö ja sen piispa Matti Väisänen ovat taas julkisuudessa. Väisänen katsoo tämän olevan myös hyvä mahdollisuus tuoda omia ajatuksia ja Luther-säätiön toimintaa esille.

Väisänen ei yllättynyt siitä, että häneltä otetaan pois Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappisoikeudet.

Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli ilmoitti loppuviikosta päätöksestä. Väisänen kutsuu päätöstä nahkapäätökseksi, joka ei vaikuta käytännössä mitenkään hänen olemiseensa eikä työhön Missionsprovinsin piispana.

Julkisuutta on tullut juuri siksi, että Väisänen vihittiin piispaksi. Tampereen hiippakunnan papistoon kuuluva Matti Väisänen vihittiin ruotsalaisen Missionsprovinsin Suomessa toimivaksi piispaksi maaliskuussa 2010.

Lue lisää sunnuntain Länsi-Savosta


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus