
Kari Hauhio kertoo, että Kauriansalmen kyläyhdistys haluaisi kunnan mukaan alueen kunnossapitoon. Kyllästetystä puusta tehdyn tornin juurella on kelopuinen laavu ja tulipaikka.
24.08.2010 14:27
Tornin rakentamisesta on Suomenniemellä puhuttu ainakin neljä vuotta ja pitempäänkin, mutta tarvittiin nuorisoseuran näytelmä, ennen kuin puheet vaihtuivat tekoihin.
Vapaa-ajan asukas Kari Hauhio osti alueen Kauriansalmelta muutama vuosi sitten, jolloin kuuli, että Painalluksenmäelle on suunniteltu tornia. Uudella omistajalla ei ollut mitään rakentamista vastaan, mutta ei hän myöskään kuvitellut itse siihen ryhtyvänsä.
Kunnes viime keväänä kantaesitetiin suomenniemeläisen Anne Kokkosen Käki selän alla -näytelmä, jossa rakennettiin näkötorni. Hauhio osallistui lavasteiden tekoon – ja olikin pian vetämässä oikean tornin rakennusta.
Näkötornin avajaiset ovat 17.9. Painalluksenmäellä