Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
MUSIIKKI KUTSUU LUODOLLE

Kanttori Sirkku Tolvanen, Hokan seudun kyläseuran edustajat Upi Malinen ja Pentti Nieminen sekä kirkkoherra Matti Tolvanen odottavat iltasoittoon paljon veneilijöitä.

Puulan iltasoitto kutsuu veneilijöitä

01.06. 15:48

Kinkerit ovat ajaneet aikansa ohi. Seurakunta tiivistää yhteistyötä kyläseurojen kanssa.

Pelastusalus Simpiän keula kolahtaa pienen luodon rantaan. Hokan seudun kyläseuran edustaja Upi Malinen ja Kangasniemen kirkkoherra Matti Tolvanen kapuavat veneestä rantaan.

Veneretken tarkoituksena on tarkistaa vielä kertaalleen, miten seurakunnan ja kyläseuran yhdessä suunnittelema Puulan iltasoitto -tapahtuma saadaan sujumaan käsikirjoituksen mukaan.

– Tarkoituksena on, että ainoastaan ohjelman esittäjät rantautuvat. Yleisö seuraa esitystä luodon edessä veneistään, kertoo Malinen.

Käsikirjoituksen mukaan 4. päivä heinäkuuta kello 20 aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja järvi on peilityyni, kun karjalaisten kansanlaulujen esittäjänä tunnettu sopraano Raita Karpo aloittaa tilaisuuden Kari Rydmanin säveltämä ja sanoittama Niin kaunis on maa.

Pienellä Martta -nimisellä luodolla keskellä Puulan suurta selkää kuullaan Karpon lisäksi kuorolaulua ja trumpettimusiikkia Oiva Koljosen esittämänä. Kirkkoherra pitää puheen, mutta lupaa ettei hän ainakaan pitkästytä yleisöä pitkillä puheilla.

– Tilaisuuteen ovat tervetulleita aivan kaikki Puulalla veneilevät. Tilaisuudessa ei kauniin musiikin lisäksi ole mitään tarjottavaa, eikä siellä myöskään kerätä kolehtia, vakuuttavat järjestäjät.

Koska Suomen suvi on arvaamaton, on sään vaihteluiden mukaan olemassa useampia varasuunnitelmia.

– Kovalla tuulella siirrymme Mustasaaren katveeseen tai rantaudumme Simpiän rantaan Kukkarohiekalle. Tukialuksena toimii pelastusalus Simpiä. Kaatosateen sattuessa iltasoitto soi Kangasniemen kauniissa puukirkossa, toteaa Malinen.

Puulan iltasoitto -tapahtuma Martta -nimisellä luodolla lauantaina 4. heinäkuuta kello 20.00



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus