RSS
Tekstikoko: A A A
KIRJASTON TÄTI

Marita Tapio on työskennellyt Suomenniemen kirjastossa vasta pari viikkoa, mutta alkaa tuntea jo vakioasiakkaat. Kirjasto on avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Seuraavaksi muuttaa kirjasto

13.04. 14:43

Kunnanjohtajan nykyinen huone palveli 40 vuotta sitten kirjastona. Huoneesta tulossa jälleen osa kirjastoa, jos kunnanjohtajan kaavailut saavat avustusta ja luottamusväen hyväksynnän.

Suomenniemen kunnanjohtaja Anne Ukkonen myllertää pienessä kunnassa niin sisäisiä kuin ulkoisia toimintoja. Uskallusta riittää, vaikka terveyspalvelujen muutto terveysasemalta palvelukeskus Metsätähteen on saanut kuntalaisilta lujaa kritiikkiä.

Kirjaston muuttoa Ukkonen perustelee työturvallisuudella, sijaistamisella ja palvelun paranemisella. Jos kunnantalon alakerta remontoidaan kirjastoksi, kunnanjohtaja itsekin voi toimia kirjastovirkailijan sijaisena.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus