Error processing SSI file
Tilaa Ilmoita Eturivi
RSS
Tekstikoko: A A A
SIENET MUHIMASSA

Juvan tryffelikeskuksen johtajan Salem Shamekhin mukaan tryffeleiden eli multasienten kasvatuskokeilu vaikuttaa onnistuneelta. Ensimmäinen sienisato saataneen jo ensi vuonna.

Ensimmäinen tryffelisato saataneen ensi vuonna

16.07. 11:44

Suomen ensimmäinen tryffelisato saattaa valmistua Juvalla Etelä-Savossa jo ensi vuonna.

Juvan tryffelikeskuksen johtajan Salem Shamekhin mukaan tryffelien eli multasienten kasvatuskokeilu vaikuttaa onnistuneelta kolme vuotta projektin aloittamisen jälkeen.

Ensimmäisestä sadosta kesätryffeleitä kertynee vain parin kilon verran, mutta sen jälkeen odotettavissa on 150–300 kiloa vuosittain. Kotimaiset kesätryffelit maksanevat 600–1 000 euroa kilolta.

Juvan tryffelikeskus pyrkii auttamaan tryffelitarhojen perustamisessa ympäri Suomea. Maassamme on jo nyt parikymmentä tryffelitarhaa.

Shamekhin mukaan suomalaiset tryffelit ovat jo herättäneet kiinnostusta Italiassa, mutta tulevaisuudessa herkkuja riittää myös kotimaisille markkinoille.

Etelä-Savosta löytyi tiistaina myös luonnonvaraisia tryffeleitä. Helsingin Sanomat uutisoi torstaina Puumalassa kukkapenkistä löydetyistä luonnovaraisista tryffeleistä. Kesämökin pihamaan kukkapenkissä mulla alla muhi peräti 41 valkoista tryffelisientä. Dosentti Seppo Huhtisen mukaan löytö on hyvä, muttei ainutkertainen.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file