03.11. 10:09
Suomenniemen kunnanhallitus päätti esittää veroprosentin korotusta puolella prosenttiyksiköllä. Uusi veroprosentti on 19,5, joka tuo kunnan kassaan 34 000 euroa.
Myös kiinteistöveroihin tuli pieniä korotuksia. Yleinen prosentti nousee 0,70:stä 0,80:een, vakituisen asuinrakennuksen 0,35:stä 0,45:een ja muiden asuinrakennusten 0,95:stä 1,05:een.
Ensi vuonna Suomenniemen taloutta rahoitetaan verotulojen lisäksi metsänmyynnillä 200 000 eurolla. Hallitus lisäsi maanantaina muuhun myyntiin 150 000 euroa.
Kunnalla on omistuksessaan esimerkiksi entinen Laamalan koulu, joka sijaitsee saaressa Saimaalla ja jonka myyntiä voidaan harkita.
Samalla talousarvioesitys nousi 100 000 euroa plussan puolelle.