RSS
Tekstikoko: A A A
PALATURVETEHDAS

Viransuolla Mikkelissä syntyy muun muassa palaturvetta. Suuri osa siitä menee Stora Enson Varkauden tehtaille.

Turvekentällä hikoillaan ympäri vuorokauden

20.07.2010 19:52

Viransuon turvetuotantoalueella Kalvitsan takana Mikkelissä painetaan pitkää päivää. Viime viikkojen kuivuus on aiheuttanut sen, että turvetta on tuotettu lähes tauotta – yötä päivää.

– Ainoat sateet juhannuksen jälkeen tulivat sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, jolloin vettä tuli 15 milliä, pääurakoitsijana Viransuolla toimiva Juha Tiusanen sanoo.

Tiusanen itse kertoo tehneensä useita yli vuorokauden pituisia työpäiviä traktorin ratissa.

– Pisin työpäivä on ollut kaksi vuorokautta. Silloin alkaa jo työn tarkkuuskin kärsimään. Muista miehistä moni on tehnyt jatkuvasti 12 tunnin työvuoroja.

Turpeentuotanto perustuu aurinkoenergian hyväksikäyttöön. Toukokuussa haihtuminen on suurinta, jolloin turve kuivuu nopeasti. Keskikesällä haihtuminen hidastuu kasvien kukkimisen vuoksi, ellei aurinko paista normaalia enemmän.

Liiallinen kuivuus aiheuttaa kuitenkin turpeen pölyyntymistä, josta voi tulla ongelmia.

– Jos ei tuule, niin pöly jää leijumaan paikalleen. Viime viikolla ongelmana oli kova tuuli, joka levittää pölyä, Tiusanen kertoo.

Viransuon turvetuotantoalueella työskentelee noin 15 työntekijää, jotka tuottavat jyrsinpolttoturvetta, palaturvetta ja kuiviketurvetta.

Lue lisää keskiviikon Länsi-Savosta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus