RSS
Tekstikoko: A A A
MYRSKY RIEPOTTELEE ILLALLA

Tuuli vei sähköt tuhansilta Etelä-Savossa varhain perjantaiaamuna. Kuvassa Asta-myrskyn tuhoja elokuussa 2010.

Sähköyhtiöt varoittavat uusista katkoista

03.09.2010 09:10 | Päivitetty 03.09.2010 11:01

Ajoittain jopa myrskyn voimalla puhaltanut puuskittainen tuuli on aiheuttanut runsaasti sähkökatkoja Etelä-Savossa. Sähköyhtiöiden arvioiden mukaan vajaat 2 600 on yhä ilman virtaa.

Pahimmillaan yli 6 000 taloutta oli sähköttä.

Vikoja korjataan parhaillaan. Suur-Savon Sähköstä arvioidaan, että kova tuuli aiheuttaa ongelmia vielä illalla. Ihmisiä kehoitetaan varautumaan sähkökatkoihin myös lauantaina.

Pahimmat sähkökatkot ovat vaivanneet Pieksämäkeä, Puumalaa, Savonlinnaa ja Sulkavaa. Myös Joroisissa oli aamulla sähkökatkos, mutta se on jo ohi.

Pelastuslaitoksella on ollut kaatuneiden puiden aiheuttamia vahingontorjuntatehtäviä runsaasti muun muassa Mäntyharjussa, Hirvensalmella, Mikkelissä ja Juvalla.

Tulostettava sivu


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus