RSS
Tekstikoko: A A A

Vesipulaa uhkaa Juvan kirkonkylää

30.07.2010 12:05 | Päivitetty 30.07.2010 17:04

Vesijohtoveden loppuminen uhkaa Juvan kirkonkylää vielä tänään mikäli pian 12 tuntia pysähdyksisä ollutta Rapion päävedenottamoa ei saada aggrekaattisähköllä käyntiin perjantai-iltaan mennessä.

Väliaikaisella järjestelyllä raakavettä kyetään tuottamaan 25 kuutiota tunnissa ja Hatsolan pumppaamon kautta 15 kuutiota tunnissa.

– Juvan keskustaajama lähialueineen kuluttaa vettä normaalioloissa arkisin 700 ja viikonloppuisin 900 kuutiota vuorokaudessa, kertoo kunnan vesilaitoksen hoitaja Pentti Väisänen.

Hänen mukaansa vedenkulutusta on jo säännöstelty. Huoltamoja on mm kehoitettu pidättäytymään autojen pesusta.

Kirkonkylän vesitornissa oli perjantaina puolen päivän aikaan vain 200 kuution vesivaranto.

Tekstitv:n mukaan myös Joroisten kunnan alueella pyydettiin välttämään ja vähentämään vedenkäyttöä, koska sähkökatkon aikana vesi uhkaa loppua vesitornista. Vesitorniin pumppautuu vesi sähköpumpulla ja torni uhkaa tyhjentyä kun sähköt ovat poikki. Omaan käyttöön kannattaa varata vesi etukäteen astioihin. Iltapäivällä tilanne korjaantui.

Vesipulaa voi ilmetä myös Rantasalmella, Sulkavalla ja Kerimäellä. Pieksämäen vesilaitokset on saatu toimimaan, mutta runsasta veden käyttöä kannattaa vielä vältää.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus