RSS
Tekstikoko: A A A

Yksi uhreista mikkeliläinen?

31.12. 15:32 | Päivitetty 31.12. 19:28

Espoon kauppakeskuksen ammuskelusta epäillyn miehen ex-puoliso oli töissä Sellon Prismassa. STT:n tietojen mukaan mies oli määrätty lähestymiskieltoon, joka koski myös entisen puolison työpaikkaa sekä loma-asuntoa Mikkelissä.

Helsingin hovioikeudesta saaduista asiakirjoista ilmenee, että nainen oli ollut yhdessä Ibrahim Shkupollin kanssa 18 vuotta. Suhde oli sittemmin päättynyt ja nainen muuttanut omaan asuntoon viime vuonna. Suhteen päättymisen jälkeen alkoi häirintä, kiusaaminen ja uhkailu, kertoi nainen.

Lähestymiskielto määrättiin huhtikuussa, ja se määrättiin päättymään ensi vuoden huhtikuussa.

Länsi-Savon tietojen mukaan ampujaksi epäillyn entinen naisystävä on kotoisin Mikkelistä. Uhkailut ja häirintä alkoivat jo Mikkelin aikoihin, jolloin Shkupolli määrättiin useampaan kertaan lähestymiskieltoon naisystäväänsä kohtaan.

– Jouduimme turvaamaan naisystävää useaan otteeseen, kertoo Länsi-Savon haastattelema mikkeliläinen vartija.

Myös poliisi vahvistaa tiedot surmaepäillyn ja mikkeliläisnaisen ongelmallisista väleistä. Lähestymiskielloista ei Länsi-Savon tietojen mukaan ollut suurtakaan hyötyä, vaan suhde jatkui niistä huolimatta.

Aiheesta lisää:

http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/mies_ampui_viisi_ihmist%C3%A4_ja_itsens%C3%A4_espoossa_9813787.html

http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/surmaajaksi_ep%C3%A4ilty_asui_vuosia_mikkeliss%C3%A4_9813615.html

http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/mikkelin_poliisi_nosti_valmiuttaan_9813625.html


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus