Merisiilit auttavat koralliriuttojen elämää ahmimalla levää. Merisiilit kuuluvat maailman vanhimpiin eläimiin. Ne ilmestyivät maapallolle ordovikkikaudella 490-443,5 miljoonaa vuotta sitten.
Merten monimuotoisuus vaarassa
06.10. 10:54
Biologi Norman Myers kehitti kaksi vuosikymmentä sitten biologisen monimuotoisuuden keskittymien, englanniksi hotspotien, käsitteen. Sittemmin maanpäällisiä monimuotoisuuskeskittymiä on yksilöity 25 kohteessa ympäri maailmaa.
Merelliset hotspotit ovat paljon uudempi asia, sillä ensimmäinen aihetta laajasti käsittelevä tutkimus julkistettiin vasta kuusi vuotta sitten.
Britannian Yorkin yliopiston Callum Robertsin johtama ryhmä tutki noin 3 000 koralliriuttojen lajia ja löysi kymmenen keskittymää, jotka kattoivat vain 18,5 prosenttia kaikista koralliriutoista, mutta niillä oli silti noin puolet kaikista kotoperäisistä lajeista, joita ei esiintynyt millään muulla alueella.
Vuonna 2005 kanadalaisen Dalhousien yliopiston Boris Worm on paikallistanut viisi erillistä subtrooppista monimuotoisuuskeskittymää, joissa on erityisesti tonnikaloja, marliineja ja haita. Nämä sijaitsevat Yhdysvaltojen ja Australian itärannikon ulkopuolella, Hawaijin saarien eteläpuolella, Sri Lankan itäpuolella ja Pääsiäissaarten pohjoispuolella.
Merilajien määrästä on vasta harmaa aavistus. Määrän arvellaan olevan yhden ja kymmenen miljoonan välillä.
Merilajien monimuotoisuuskeskittymät sijaitsevat alueilla, joilla on suurin nisäkästiheys. Kiinnostava havainto on, että merten monimuotoisuudeltaan rikkaimmat alueet ovat lajitiheimpien alueiden reunamilla, eivät alueiden ytimessä, kuten maiden lajikeskittymät. Merilajit pystyvät liikkumaan paljon helpommin ja laajemmin kuin merilajit.
Tutkimus on tuonut runsaasti uutta tietoa arktisista lajeista, joista vielä jokunen aika sitten tiedettiin hyvin vähän.
Kymmenvuotinen Census ofMarine Life -tutkimushanke löysi vuonna 2005 tuhansia uusia lajeja Pohjoiselta jäämereltä, muun muassa ensimmäiset arktiset mustekalat ja kalmarit. Leviä ja bakteereja löydettiin syvemmältä kuin kukaan oli kuvitellut.
– Uudet tiedot olisi otettava huomioon, kun pohditaan jään sulamisen vaikutuksia jään eliöstöön, Rolf Gradinger Alaskan yliopistosta toteaa New Scientist-lehden haastattelussa.
Saattaakin olla niin, että kaikki lajit eivät ole niin haavoittuvaisia jään sulaessa kuin on pelätty.
Monille merilajeille on jo laadittu levinneisyyskarttoja, mutta vain harvoille uhanalaisuusarvioita. Samanlaista uhanalaisten lajien punaista listaa kuin maalajeilla ei vielä ole olemassa.
Maailman merilajien arviointiryhmä GMSA on tähän mennessä ehtinyt arvioida, että meriahventen heimon 162 lajista 20 on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Samaten tiedetään, että korallit ovat uhattuna ilmastonmuutoksen mukanaan tuoman merten happamoitumisen vuoksi.
Merten petoeläinkeskittymät ovat vain pieni jäänne verrattuna tilanteeseen 50 vuotta sitten. Ylikalastus on alentanut tonnikalojen, marliinien ja miekkakalojen määrän puoleen puolen vuosisadan aikana.
Aihetta optimismiin tuo kuitenkin se, että ratkaisut ovat tiedossa. Monimuotoisuutta pystytään vaalimaan merellisillä suojelualueilla, kalastuspaineen alentamisella ja kehittämällä parempia kalastustekniikoita, jotta oheissaaliista päästään eroon.
Paras keino on suojelualueiden perustaminen. Nyt merensuojelualueet kattavat vain prosentin valtamerten pinta-alasta, mutta tavoitteena on päästä 10 prosenttiin vuoteen 2012 mennessä, kuten YK:n kestävän kehityksen kokouksessa Johannesburgissa 2002 päätettiin.
Esimerkiksi Kiribatille perustettiin helmikuussa maailman laajin merisuojelualue. Se on kooltaan suunnilleen Kalifornian kokoinen, 410 500 neliökilometriä. Alue sisältää kahdeksan koralliatollia, kaksi upoksissa olevaa riuttamuodostelmaa ja syvänmeren tonnikalan kutupaikkoja.
Valtiot voivat perustaa suojelualueita talousvyöhykkeilleen, mutta ongelmana on, että suojelu tarvittaisiin myös avomerillä, jotka kattavat puolet koko maapallosta.
Johannesburgissa sitouduttiin elvyttämään kalakannat vuoteen 2015 mennessä tasolle, jolla pitkäaikaiset saaliit maksimoituvat.
Oheissaalista heitetään kuolleena takaisin mereen vuosittain 20 miljoonaa tonnia, sillä kalateollisuus suosii vain tiettyjä kalalajeja. Kalojen lisäksi verkkoon tarttuu myös merinisäkkäitä ja lintuja.
Helsingin yliopiston kalastusbiologian professori Sakari Kuikka on ehdottanut Vesitalous-lehdessä (1/2008), että tarvitaan radikaaleja ratkaisuja, kuten kalakantojen hallinnointioikeuden kaupallistamista alus- tai kalastajakohtaisilla kiintiöillä.
Kuikan mukaan omistusoikeiden merkityksen kasvattaminen vähentäisi todennäköisesti kalojen myymistä mustille markkinoille, saalistusraportointien väärentämistä ja kalojen heittämistä takaisin mereen.
Juha Hietanen
