Reita Johansson on Kreikassa jo kolmatta kertaa.
Eläinsairaalassa näkee työnsä jäljet
10.11. 10:56
Jo parhaat päivänsä nähnyt jeeppi kaartaa Kreikan suurimman villieläinsairaalan EKPAZin pihalle.
Kaksi hyväntuulista miestä nousee kala-astioita kantaen autosta. Kysyn sairaalan johtajaa, ja miehistä partaisempi, Yiannis Poutopoulos, toteaa hymähdellen, että voi häntä sellaiseksikin tituleerata.
Johtaja tosin on hieman turhan juhlava titteli kaikkien vain tuttavallisesti Yiannikseksi kutsumalle miehelle, joka osoittautuu melkoiseksi tietoniekaksi. Kun Poutopoulos kuulee vieraan tulevan Suomesta, hän innostuu heittelemään puheen sekaan ”poroja”, ”hiirihaukkoja” ja muita eläinten nimiä selvällä suomen kielellä.
Eläinsairaalan tarina sai alkunsa 25 vuotta sitten Thessalonikissa, kun maataloustiedettä opiskellut Poutopoulos huolestui luonnosta löytämistään loukkaantuneista linnuista.
Poutopoulosin asunto kävi pian liian ahtaaksi lintupotilaille. Apuun riensi Poutopouloksen ystävä Philip Dragoumis, joka asui Eginan saarella, runsaan tunnin lauttamatkan päässä Ateenasta.
Myös Dragoumiksen asunto osoittautui liian pieneksi. 1990-luvun alussa, kun eläinsairaala sai käyttöönsä niin ikään Eginalla sijaitsevan vanhan vankilan tilat. Myöhemmin sairaala sai uudet tilat EU-rahalla toisaalla samalla saarella.
Poutopoulos kertoo, että vuosien saatossa sairaalassa on hoidettu noin 70 000 eläintä. Kaikki eläimet pyritään hoitamaan niin hyvään kuntoon, että ne voidaan palauttaa luontoon. Aina se ei kuitenkaan onnistu. Tappamaan Yiannis Poutopoulos ei suostu ainuttakaan hoidokkiaan.
Yiannis Poutopoulos on omistanut elämänsä täydellisesti eläimille. Hän ei matkustele ulkomaille eikä lomaile muutenkaan koskaan. Lehtiä hän ostaa ja lukee mielellään, silloin kun sattuu saamaan rahaa.
Sairaalaa vaivaavan kroonisen rahapulan vuoksi Poutopoulos syö välillä samaa ruokaa kuin eläimetkin. Eläimille annettava ruoka saadaan lähinnä kaupoilta lahjoituksena. Joskus sairaalassa työskentelevätkin dyykkaavat ruokaa roskiksista.
Poutopoulos kuitenkin vakuuttaa innostuneelta ja onnelliselta, tekeehän hän rakastamaansa työtä, jonka tulokset näkee konkreettisesti.
Eläinsairaalassa on kolme vakituista työntekijää, mutta toiminnan elinehto ovat vapaaehtoistyöntekijät. Erityisesti heitä kaivataan talvikuukausiksi, jolloin monen on vaikea irrottautua työstään. Kesän ja vuodenvaihteen loma-aikoina tulijoita riittää.
Poutopoulos arvioi, että pelkästään suomalaisia vapaaehtoistyöntekijöitä EKPAZilla on ollut vuosien saatossa 50-60. He ovat tunnollisten puurtajien maineessa.
– Mieleen on jäänyt viime kesältä Rita-niminen tyttö, Poutopoulos muistelee.
”Ritaksi” paljastuu Reita Johansson, joka on paraikaa jo kolmatta kertaa viettämässä vapaaehtoisjaksoa Eginassa.
Suomen lähi- ja perushoitajaliiton järjestöasiantuntijana työskentelevä Johansson innostui eläinten auttamisesta toimiessaan Aurinkomatkojen oppaana vuonna 2001 Egyptissä ja Kreetalla.
Ajatus hautui vuosikausia, kunnes lopulta 2007 Johansson lähti ”osana kolmenkympin kriisiään” Kreetalle. Kreetalla hän auttoi merikilpikonnien suojelutyössä ja kuuli tällöin englantilaistytöltä Eginan saarella toimivasta loukkaantuneiden eläinten tukikohdasta.
Niinpä Johansson lähti auttamaan eläimiä loppuvuodesta 2007, uudelleen kesällä ja nyt marraskuussa kolmannen kerran.
Päätöstään Johansson ei ole katunut. Hän kertoo huomanneensa, että on pienestä pitäen ajatellut eläimistä hyvin samalla tavalla kuin Yiannis Poutopoulos.
Mitään tiettyä koulutusta tai ikää vapaaehtoisilta ei edellytetä, vaikka osa onkin esimerkiksi eläinlääkäriksi opiskelevia tai biologeja. Kiinnostus eläimiin riittää.
Prinsessahipiäisille paikka ei sovi. Vettä ei aina tule, ja kesän sesonkiaikana osa joutuu majoittumaan teltassa. Kasvissyöjiä varoitetaan etukäteen, että työhön kuuluu myös eläimille tarjottavan kananlihan pilkkomista kirveellä.
– Ei kannata odottaa, että joku tulee kertomaan, mitä pitää tehdä, vaan kysellä itse aktiivisesti.
Haukkojen, kotkien, pöllöjen ja muiden isojen lintujen kohtaaminen esimerkiksi häkkejä puhdistettaessa voi aluksi pelottaa, mutta asioihin pystyy suhtautumaan tyynesti, kun vain ajattelee, mitä on tehtävä.
– Yiannis sanoo, että eläimiä ei tarvitse pelätä, mutta niiden kanssa on hyvä olla varovainen.
Vaikka eläinsairaala onkin tarkoitettu luonnonvaraisille eläimille, jotka ovat haavoittuneet metsästyksen vuoksi tai muusta syystä loukkaantuneet, asukkeina on jonkin verran myös hylättyjä tai muuten kaltoin kohdeltuja lemmikkejä. Niinpä sairaalassa on jo 12 vuotta asunut ateenalaisesta roskiksesta löytynyt kakadu.
Lintu oli aluksi äärimmäisen stressaantunut. Kahden vuoden ajan se pelkäsi jokaista ihmistä. Nyt on toisin.
– Tuntuu, että kakadu suorastaan rakastui 18-vuotiaaseen Jorgokseen. Papukaija vain tuijotti poikaa tuntikausia. Tunnistaakohan eläin toisen kaltoin kohdellun, sillä Jorgos oli jäänyt lapsena orvoksi, Johansson miettii.
Juha Hietanen
