Melu aiheuttaa vakavia terveyshaittoja
12.01. 13:25
Pitkä ja raskauttava on luettelo melun terveydellisistä ja sosiaalisista haitoista. Hämmästyttävän hyvin meteliä silti siedetään. Sillä saastutetaan jopa erämaita.
Outi Ampujaa tämä ihmetytti siinä määrin, että hän väitteli kaupunkimelusta historian tohtoriksi. Syksyllä häneltä ilmestyi kansantajuinen kirja nimeltä Oikeus hiljaisuuteen. Se on mielipidekirja, mutta perustuu tutkittuun tietoon.
Melu aiheuttaa kuulovaurioita, nostaa verenpainetta ja sotkee yöunia. Melu saa aikaan stressiä, joka voi heikentää immuunijärjestelmää ja verisuonten, suoliston, sydämen ja umpieritysrauhasten toimintaa.
Jatkuva altistuminen kovalle liikennemelulle aiheuttaa kolme prosenttia kuolemaan johtavista sydänkohtauksista maailmassa. Se tarkoittaa yli 200 000 kuolemantapausta vuodessa.
Melu heikentää lasten oppimista ja kielen kehitystä, motivaatiota, keskittymistä, muistia ja selviytymistä monimutkaisista tehtävistä. Melu voi jopa haitata aivojen kehittymistä.
Melu heikentää myös aikuisten tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä. Se hermostuttaa, ahdistaa, aiheuttaa tunteettomuutta ja aggressiivisuutta.
Hengästyttävä luettelo vetää tutkijan vakavaksi. Entä jos jollakin ruoka-aineella olisi samanlainen syntilista? Kukaan ei söisi sitä, ja se kiellettäisiin.
Melua ei voi kokonaan kieltää, mutta vähentää sitä voi. Miksi melu sitten näyttää olevan yhteiskunnalle toisen luokan ympäristöongelma?
Ihmiskunta teki jossakin vaiheessa kummallisen aatehistoriallisen tai henkisen keikauksen, kuten tutkija asian ilmaisee. Kovasta äänestä tuli tehokkuuden ja edistyksen merkki. Keikauksen ajankohta tarkentuu teollisuuskapitalismin nousuvaiheisiin.
Tutkija kertoo, kuinka höyrykoneen kehittäjä James Watt halusi vaimentaa koneen ääntä. Englantilaiset tehtailijat päättivät toisin. Mahtava pauhu todisti koneen voimasta!
Eikö tehtaanomistaja osoittanut metelillä myös omaa valtaansa?
– Kyllä. Koneen omistaja omisti äänimaiseman. Hänellä oli valta.
Yksi vuosi Ruhrin alueen terästehtaassa 1800-luvulla saattoi riittää kuuroutumiseen, minkä jälkeen työntekijä siirrettiin muihin tehtäviin. Tuskin kuitenkaan konttoriin.
Maailmansotien välillä Suomen modernistiset kulttuuripiirit tervehtivät kaupunkimelua edistyksen airueena. Euroopanmatkalainen Olavi Paavolainen unelmoi jättiläiskaupunkien sähköisestä laulusta ja autontorvien mylvinnästä.
Melua on käytetty sota-aseenakin. Toisessa maailmansodassa saksalaisilla oli Stukaksi kutsuttu syöksypommittaja Junkers 87. Se varustettiin propelleilla, joiden ainoa tehtävä oli päästää pelottavaa ulinaa. Venäläisillä oli vastine, Stalinin uruiksi kutsuttu Katjusha-raketti.
Kidutuskeinona melua ovat käyttäneet ainakin brittijoukot Pohjois-Irlannissa ja amerikkalaiset Irakissa.
Mutta melu voi olla myös vallanalaisten protestia. Herrasmies ei itse metelöinyt perinteisessä luokkayhteiskunnassa. Sen sijaan palvelusväki saattoi osoittaa mieltään paiskomalla ovia ja kattiloita.
Tänä päivänä esimerkiksi moottoripyörissä on kova ääni. Tutkijan mukaan sitä ei ehkä halutakaan vaimentaa niin paljon kuin olisi teknisesti mahdollista. Siinä voi olla kapinaakin. Sitä voi olla myös vuodenvaihteen paukuttelussa, kun saa pitää kanssaihmisiä hereillä.
Toisaalta nuorten tuottamasta melusta valittaminen kuuluu kansalaishyveisiin. Isojen poikien helikopterit ja muut aikuisten vempaimet päästävät paljon kovempaa ääntä, mutta siitä valittaminen ei kuulu tapoihin.
Melun hyväksymisellä on siis historialliset ja kulttuuriset juurensa, mutta eihän meidän 2000-luvun ihmisten tarvitsisi niihin hirttäytyä? Mikä lopulta mättää? Outi Ampujalla on kuuden kohdan luettelo.
Kenelläkään ei ole vastuuta meluntorjunnan kokonaisuudesta. Politiikka on epäjohdonmukaista. Saatetaan esimerkiksi rakentaa meluvalleja, mutta samanaikaisesti autoliikennettä lisätään hajauttamalla yhdyskuntarakennetta vastoin ympäristöviranomaisten suosituksia.
Toinen pulma on melupäästöjen hajanaisuus. Yksittäisistä lähteistä muodostuu vaikeasti hallittava palapeli. Kolmanneksi, uusia laitteita tulee koko ajan, ja niiden käyttö sallitaan lähes automaattisesti.
Viime vuosien meluisimpia ja vihatuimpia uutuuksia on lehtipuhallin. Helsingissä sitä ei enää saa käyttää hiekoitushiekan poistamiseen, mutta kiellolla haluttiin suojella asukkaiden keuhkoja pölyltä, ei heidän korviaan melulta.
Uusien vempaimien haittoja ei juuri tutkita etukäteen. Kun markkinat on luotu, meluntorjuntaa vastassa ovat jo isot intressit. Todistustaakka jää kansalaisille, tutkijoille ja ympäristöviranomaisille, ei valmistajille, myyjille eikä käyttäjille.
Neljänneksi, meluntorjunta on kallista vaikuttavuuteen nähden. Kilometri meluvallia maksaa miljoonan, eikä sitä voi rakentaa kaikkialle. Tilaa ei ole, tai este pilaa maisemaa. Myös hiljainen, hienojakoinen asvaltti on kallista. Tuhannet suomalaiset joutuvatkin asumaan sellaisilla tienvarsilla, joissa ei saisi asua ketään.
Viides pulma on, että suomalaiset eivät ymmärrä olevansa äänellisesti suhteessa toisiinsa. Yhteinen äänimaisema vallataan lupaa kysymättä. Oikeutta hiljaisuuteen ei tunnusteta. Vallitsevana on oikeus metelöimiseen, joka liitetään länsimaiseen yksilönvapauteen.
Syvään juurtuneet asenteet ja ajatukset melun edistyksellisyydestä eivät ole helposti muutettavissa. Kuudes ongelma onkin, että hiljaisuus yhdistetään takapajuisuuteen ja pysähtyneisyyteen.
Outi Ampujan mielestä eteenpäinmenoa on päin vastoin laadukas elinympäristö, jossa hiljaisuus ja melu ovat tasapainossa.
Pertti Martiskainen
