Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
NIMIKKOLÄHETTI

Tarja Valkeapään rakastama kuva Afrikasta on nähtävissä taulussa, jossa värikkäästi pukeutuneet, ankaraa työtä tehneet naiset laittavat kotona yhdessä ruokaa.

Kolmas kutsu Etiopiaan

24.01. 14:13

Keittiökaapin ylähyllyt pullistelevat paperipusseja. Makuuhuoneessa jätesäkki täyttyy vaatteista.

– Ihmeen paljon tavaraa kertyy vajaassa vuodessa, nauraa diakonissa Tarja Valkeapää.

Hän panee suomalaista elämäänsä pakettiin Mikkelin Rantakylässä, arvioi pakkaavansa laukut vielä monta kertaa, ennen kuin tavarat on valittu kahteen enintään 23 kilon kolliin. Helmikuun 10:ntenä hän lähtee kolmannelle lähetysmatkalleen Etiopiaan.

Paperipusseissa on kuivattuja omenia, mustikoita ja kantarelleja. Ne Tarja Valkeapää ottaa mukaan. Vaatesäkin hän vie lähetyksen kirpputorille ja asuntonsa antaa vuokralle. Tukikohta kotimaassa on tärkeä säilyttää.

Tarja Valkeapää oli 16-vuotias, kun hän sai Jumalalta kutsun lähetystehtävään. Hän kouluttautui diakonissaksi, haaveili työstä Afrikassa, mutta sanoi Kansanlähetyksen pääsykokeissa, että menee sinne, missä hänen kykynsä tulevat käyttöön.

– Toivoin, etten päädy jyrkkään muslimimaahan ja mieluummin rakentamaan jo toimivaa seurakuntaa kuin pioneerityöhön.

Kun hän oli valmis lähtemään Etiopiaan, työlupaa ei tullut sinne, mihin hänet olisi haluttu lähettää. Kun lupa heltisi, Tarja Valkeapää sukelsi syvälle perusasioihin: opiskeli ensin oromon kieltä ja alkoi sitten opettaa naisille terveellisen ruoan laittamista ja hyviä elämäntapoja sekä hyljeksittyjen kohtaamista.

Lue lisää sunnuntain lehdestä.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus