Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
OLKKOLAN KUULUMISIA

Olkkolan koulun oppilaat hiihtoretkellä helmikuussa. Etualalla Kasperi ja Jesperi Tirronen.

Tervehdys Olkkolasta!

16.03. 09:25

Toisin kuin isoissa kouluissa, meillä tytöt ja pojat ovat samalla liikuntatunnilla.

Tänä talvena luistelujäät ja hiihtoladut ovat olleet meillä kunnossa. Niistä pitävät avuliaat vanhemmat huolen.

Välitunnitkin kuluvat luistellen, hiihtäen tai mäkeä laskien ja lumilinnoja rakennellen. Ulkovarastomme sisältää monenlaista liikuntatavaraa, joita saa myös välituntisin käyttää.

Helmikuussa koulussamme järjestettiin paljon ulkoilutapahtumia ja retkiä.

Esimerkiksi ystävänpäivänä meillä oli rusettiluistelua koulun jäällä. Meitä jännitti, kenen kanssa pääsemme luistelemaan, pari arvottiin sydänkorteilla. Pelasimme myös jääkiekkoa ja ringetteä. Pienet tekivät temppuradan.

Lopuksi saimme kuumaa mehua ja pipareita.

Viimeisenä päivänä ennen hiihtolomaa meillä oli kiva hiihtoretki koulun lähimaastossa. Sinne sai ottaa eväät mukaan. Hiihdimme vähän matkaa ja pystytimme jäälle nuotion. Jokainen kantoi yhden polttopuun repussaan.

Saimme valita, hiihdämmekö pidemmän vai lyhyemmän lenkin. Kun lenkki oli kierretty, palasimme takaisin nuotion ääreen paistamaan makkaraa, syömään eväitä ja juomaan mehua tai limua. Sitten menimme takaisin koululle ja hiihtoloma alkoi!

Kirjoittajat Olkkolan koulun 5-6 luokkien oppilaita. Juttusarjassa seurataan pienehkön kyläkoulun arkea kevään aikana.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus