
Zara-koira rentoutuu Tiina Bångin kokovartalohieronnassa. Beni-saksanpaimenkoira odottaa takana vuoroaan.
02.06. 12:03
Tiina Bång asuu vanhassa rintamamiestalossa Kattilansillassa. Eteisessä haukkuvat saksanpaimenkoira Beni ja hovawart Zara. Koirista on tulossa nuorelle naiselle ammatti. Nykyinen päivätyö maanmittausinsinöörinä saa jäädä, kun koirien hieronta ja hoito kiehtovat enemmän.
Noin kaksi vuotta sitten Bång lähti opiskelemaan Eläinten luontaislääkintäkoulu Weteriin Helsinkiin. Koulussa oli mahdollisuus erikoistua joko hevosten tai koirien hieromiseen. Valinta ei ollut vaikea.
Bång oli jo kouluun hakiessaan motivoitunut siitä, että koulutuksen jälkeen hänellä olisi mahdollisuus auttaa ja hoitaa omia koiria. Benillä on selkäkipuja, joita voi lievittää säännöllisellä hieronnalla. Kun Bång valmistui koirahierojaksi vuonna 2008, hänelle alkoi kertyä myös ulkopuolista asiakaskuntaa.
– Nyt minulla on useita kymmeniä asiakkaita. Teen myös paljon kotikäyntejä, Bång kertoo.
Koirahierojakoulutuksen ensimmäisinä viikkoina harjoiteltiin koirien anatomiaa ja fysiologiaa. Sen jälkeen kokeiltiin erilaisia hierontatekniikoita. Koulutuksesta jäi käteen myös tietoa eläimille suunnatuista luontaishoidoista sekä perusfaktaa koiran ruokinnasta ja terveydestä.
Bång kallistaa Zaran kyljelleen lattialle, upottaa kädet turkkiin ja alkaa painella rauhallisesti. Koira sulkee silmät, eikä tee vastarintaa. Bångin mukaan eläimen luottamuksen saaminen vaatii aikaa ja sopivan ympäristön.
– Eläinlääkärin vastaanottoa muistuttavat tilat voivat stressata koiria. Halusin siksi hieroa eläimiä täällä kotona. Alakerrassa on hierontapöytä pienemmille koirille. Isommat hieron lattialla, hän kertoo.
Vastaanoton alussa täytetään kullekin hierottavalle haukulle oma hoitokortti. Hieronnan Bång aloittaa yleensä takatassuista. Seuraavaksi hierotaan häntä, avataan lonkkia ja edetään vähitellen kohti päätä.
Hieronnan tarve on yksilöllistä koirilla siinä missä ihmisilläkin. Jos lihakset ovat pahasti jumissa, hierontakertoja varataan tiheämmin. Vähitellen hierontaväliä voidaan harventaa.
– Jos koiralla on murtumia, tulehduksia, kuumetta tai pahalaatuisia kasvaimia, sitä ei voi hieroa, Bång muistuttaa.
Koirahieronta kuulostaa maallikon korvaan hupaisalta. Rapakon takana koirille on olemassa kuntosaleja, kauneushoitoloita ja vaatekauppoja. Paris Hilton roikotti taannoin kainalossaan pientä chihuahuaa ja lietsoi samalla koirabuumia.
– En tykkää koirien ylenpalttisesta pukemisesta esimerkiksi hameisiin ja huppareihin. Täytyisi muistaa, että koira on eläin, eikä mikään nukke, Bång sanoo.
Hän saa vakuutettua, ettei koirahieronta ole huuhaata. Hieronta helpottaa kipuja, kiihdyttää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, tasapainottaa hermojärjestelmää sekä rentouttaa koiran lihaksia. Koiranomistajat tuovat eläimiä hierottavaksi myös eläinlääkärin suosituksesta.
Koirat osoittavat kiitollisuuttaan hierontasession jälkeen työntymällä hierojansa syliin. Se on Bångin mielestä paras kiitos tehdystä työstä.