
Viimeisellä kierroksella turnausvoitosta taistelivat Esa Auvinen (oik.) Martti Karppista vastaan ja Petri Piironen (toinen oik.) Tauno Pääkköstä vastaan. Auvinen voitti turnauksen ja Piironen oli toinen.
29.09. 08:46
Mikkelin Lyseolla lauantaina ja sunnuntaina pelatussa St. Michel-turnauksessa kärkisijan jakoivat Espoon Shakkikerhon Esa Auvinen (1 954), Savonlinnan Shakkikerhon Petri Piironen (1 831) ja Jyväskylän Shakin Eero Hintikka (2 137) neljällä pisteellä.
Auvinen voitti vastusvertailun ennen Piirosta ja Hintikkaa.
Parhaan nuoren palkintopokaalin sai Kuopion SY:n Eerik Rönkä, joka lopputuloksissa olin 11:s 2,5 pisteellä.
Turnaukseen osallistui 28 pelaajaa.
Auvinen teki suomalaista shakkihistoriaa turnauksen neljännellä kierroksella, kun hän ensimmäisenä suomalaisena sai huikeat 3 000 selopeliä täyteen! Viidennellä kierroksella luku nousi vielä yhdellä ja on nyt 3 001. Toisena oleva SM Heikki Vesterinen on noin 500 pelin päässä hänestä.
Turnauksessa nähtiin lukuisia yllätyksiä. Kukapa olisi uskonut, että ensimmäisen päivän ja kolmannen kierroksen jälkeen Lahden Shakin Martti Karppinen (1 870) olisi turnauksen johdossa voitettuaan Varkauden Olli Hännisen, Porvoon Jaakko Keipin (1 858) ja Joensuun Timo Porrasmaan (2 088) ja Mikkelin SK:n Anssi Rahikainen (1 1616) toisena pelattuaan tasan Kuopion Eerik Röngän (1 927) kanssa, voitti sen jälkeen Itä-Helsingin Pekka Pietiäisen (2 020) ja Mikkelin Henri Mynttisen (1 889).
Toisena päivänä neljännellä kierroksella Hintikka voitti Porrasmaan ja Tauno Pääkkönen (1 860) pudotti kärkitaistelusta edellispäivän yllättäjän Rahikaisen.
Viimeisen kierroksen alkaessa turnausta johti Karppinen 3,5 pisteellä. Kolmessa pisteessä olivat Karhulan Mika Koskinen (1 938), Savonlinnan Piironen, Espoon Sippo Puroila, Mikkelin Pääkkönen ja Jyväskylän Hintikka.
Koskinen putosi kärkitaistelusta pelattuaan tasan Rahikaisen kanssa. Hintikka nousi 4 pisteeseen voitettuaan Puroilan.
Kärkipöydällä puolen pisteen johdossa ollut Karppinen mustilla nappuloilla joutui heti avauksessa vaikeuksiin Auvisen kanssa. Keskipelissä mustalle sattui 22. siirrossa paha sokeusvirhe. Hän menetti torninsa lähettiin ja pelin voidaan katsoa ratkenneen siihen, vaikka Karppinen yritti vielä sinnitellä 53. siirtoon asti, jolloin hänen oli pakko luovuttaa.
Piironen ja Pääkkönen kamppailivat rajusti kolmannesta kärkipaikasta. Lähettiparilla ja valkeilla pelannut Piironen oli tässä vahvempi ja taitavampi.
Daamien ja tornien vaihdon jälkeen valkea oli jo kaksi sotilasta voitolla ja sillä oli vapaasotilaat a-b-ja h-linjalla. Pääkkönen yritti vielä aikavoittoa, mutta häneltä loppui kuitenkin aika ensin.
Lopputuloksissa Rahikainen oli kahdeksas ja Pääkkönen kolmastoista kolmella pisteellä.
Tulokset:
St. Michel 26.-27.09.09
Pisteet WP SB PS
1. Auvinen Esa ESK 4.0 15.5 12.25
2. Piironen Petri SavSK 4.0 14.0 11.00
3. Hintikka Eero JyS 4.0 12.0 8.00
4. Koskinen Mika KarhTS 3.5 15.0 9.75
5. Karppinen Martti LahS 3.5 13.5 8.00
6. Rönkä Erik KSY 3.5 12.5 8.00
7. Engelberg Jan KarhTS 3.5 10.5 6.25
8. Rahikainen Anssi MikkSK 3.0 15.0
9. Porrasmaa Timo JoeSK 3.0 15.0 7.50
10. Airas Timo VarkTarm 3.0 14.0 7.75
11. Kaunonen Kalevi KarhTS 3.0 14.0 7.75
12. Puroila Sippo ESK 3.0 13.5 7.00
13. Pääkkönen Tauno MikkSK 3.0 11.5 5.00
14. Mynttinen Henri MikkSK 2.5 14.0 5.75
15. Hämäläinen Jussi MikkSK 2.5 13.0 5.25
16. Astikainen Antero JoeSK 2.5 12.5 4.00
17. Pietinen Pekka I-HSK 2.5 12.0 4.75
18. Rytkönen Pentti MikkSK 2.5 11.0 3.75
19. Keipi Jaakko PorvSK 2.0 13.5 3.00
20. Marttinen Jussi MikkSK 2.0 12.5 3.25
21. Vallenius Risto MikkSK 2.0 10.0 1.00
22. Pulli Matti KäpSK 1.5 12.0 1.50
23. Tiensuu Seppo ES-78 1.5 11.5 2.25
24. Miljard Kai I-HSK 1.5 11.5 1.75
25. Hänninen Olli VarkTarm 1.5 7.5 0.25
26. Häkkinen Tauno SHYM 1.0 10.0 1.50
27. Kiviharju Tauno KarhTS 0.5 10.5 0.75
28. Viitikko Pentti JoeSK 0.0 12.5 0.00
Henri Mynttinen ja Aimo Mäenpää syysturnauksen johdossa.
Kahden kierroksen jälkeen syysturnausta johtavat pistemenetyksittä Henri Mynttinen ja Aimo Mäenpää. Toisella kierroksella Mynttinen voitti Martti Kokotin ja Mäenpää Olavi Lindroosin.
Mynttinen joutui tosissaan taistelemaan voitosta Kokottia vastaan, mutta loppupelissä yli Mynttisen taktinen osaaminen ja loppupelitaito oli vahvempi.
Mustilla pelannut Mäenpää menetti 24:nnessä siirrossa kvaliteetin saaden korvauksena sotilaan.
Jatkossa musta kuitenkin pääsi etenemään vaarallisesti vapaasotilaallaan e2:een ja valkea joutui uhraamaan lopuksi torninsa ja löi lähetillään vapaasotilaan, mutta menetti heti sen jälkeen daaminsa ratsushakkauksella.
Risto Vallenius pelasi tasan Anssi Rahikaisen kanssa. Samanväristen lähettien loppupelissä valkeilla pelannut Vallenius olisi analyysien perusteella voittanut.
Jussi Marttisella oli ehkä hieman huonompi asema irakilaista Heider Neemaa vastaan, mutta peli päättyi tasan siirtojen toistolla.
Tulokset 2.kierros 21.9.2009
Risto Vallenius - Anssi Rahikainen ½-½
Jussi Marttinen - Heider Neema ½-½
Henri Mynttinen - Martti Kokotti 1-0
Olavi Lindroos - Aimo Mäenpää 0-1
Pentti Rytkönen - Reino Penttinen 0-1
Pentti Ihonen - Hannu Väänänen 1-0
Ossi Marttinen - Leo Havukainen 0-1
Kärjen tilanne:
1-2) Henri Mynttinen ja Aimo Mäenpää 2,0
3-5) Heider Neema, Risto Vallenius, Jussi Marttinen ja Anssi Rahikainen 1,5
Tänään klo 18 pelataan kolmas kierros. Kärkiparina on Mäenpää-Mynttinen.
Neemalla olisi ollut vastassaan Vallenius, mutta työesteiden vuoksi tämä joutui luovuttamaan pelinsä irakilaiselle.
Maanantaina 1.10 pelataan Sotkulla klo 18 lokakuun pikashakkiturnaus.
Kasparov voitti Karpovin 9-3
Venäläiset shakkilegendat Garri Kasparov ja Anatoli Karpov pelasivat viime viikolla Espanjan Valenciassa neljä nopean shakin ottelua (miettimisajat 25min. +10 sekuntia/siirto) ja kahdeksan pikashakkipeliä (ajat 5 min.+2 sekuntia/siirto).
Kasparov voitti nopean shakin 3-1 ja pikashakit 6-2. Koko ottelusarjan hän voitti pistein 9-3.
Ensimmäisessä nopean shakin pelissä valkeilla pelannut Karpov käytti runsaasti miettimisaikaa ja ylitti aikansa 24 siirrossa. Asemallisesti valkea olisi kuitenkin pystynyt jatkamaan peliä.
Toisessa pelissä Kasparovilla oli valkeat ja hän pelasi entisaikojen malliin aggressiivisesti ja loppusommitelma oli näyttävä. Daami ja torni pelasivat loistavasti yhteen ja Karpov antautui 28. siirrossa. Karpov oli jälleen pahassa aikapulassa ja teki siinä pahoja virheitä.
Kolmannessa pelissä Karpov terästyi. Hänellä oli valkeat ja hän voitti kvaliteetin 18.siirrossa. Daamien vaihdon jälkeen 31.siirrossa hän hallitsi peliä kahdella tornilla, lähetillä ja e-linjan vapaasotilaallaan mustan kahta lähettiä ja tornia vastaan. Nyt riitti aikakin ja Kasparov luovutti 36:nnessa siirrossa.
Neljännessä pelissä mustilla pelannut Karpov ylitti aikansa 33.siirrossa. Materiaalia ja asema olivat tasan. Nopean shakin pelit Kasparov voitti pistein 3-1.
58-vuotiaan Karpovin ongelmana oli ikääntymisen myötä tullut hitaus. Muutamat pikashakin pelitkin hän hävisi voittoasemassa ajanylityksellä.
Kasparov haastoi 1984 MM-otteluun vuodesta 1975 alkaen maailmanmestaruutta hallinneen maanmiehensä Anatoli Karpovin.
Ottelu alkoi syyskuussa ja keskeytettiin 48 pelin ja viiden kuukauden jälkeen helmikuussa 1985 Karpovin johtaessa pistein 5-3.
Uusinta mestaruudesta pelattiin syksyllä 1985. Kasparov voitti sen pistein 13-11 ja hänestä tuli 21-vuotiaana kaikkien aikojen nuorin maailmanmestari..
Kasparov ja Karpov pelasivat vielä kolme MM-ottelua, mutta Karpov hävisi ne niukin piste-eroin. Yhteensä he pelasivat 144 MM-peliä ja niistä Kasparov sai vain kaksi pistettä enemmän.
Kasparov lopetti kilpailu-uransa neljä ja puoli vuotta sitten. Karpov voitti myöhemmin Fiden maailmanmestaruuden 1993 ja piti sitä hallussaan vuoteen 1999.
Aimo Mäenpää