On Pariiseja täynnä tämä maa. Joka kylää Eiffel-torni koristaa. Joka ainut soratie, alta Riemukaaren vie, tulkitsee Markku Manninen Souvareiden hittiä.
Fiilaten ja höyläten
24.06. 12:07
Tiekarhun kopissa laulu raikaa. Markku Manninen treenaa tulevia koitoksia varten. Höylää Manninen on ajanut suunnilleen koko ikänsä, mutta karaokekärpänen häntä puraisi vasta kymmenisen vuotta sitten Mikkelin kaupungin työntekijöiden kesäjuhlassa.
Harrastus vei mennessään kilpatasolle saakka. Eikö kilpailu ole ristiriidassa harrastuksen alkuperäisen luonteen kanssa?
– Mutta mikä laji on sellainen, jossa ei kilpailtaisi, kysyy puolestaan Manninen.
– Englannissa esimerkiksi ajetaan kilpaa ruohonleikkureilla.
Kisat ja meriitit eivät joka tapauksessa ole Mannisen harrastuksen pääasia. Hieman yllättäen iskelmädiggari vertaa karaokea entiseen harrastukseensa moottoripyöräilyyn.
– Tässä tulee samalla tavalla jatkuvasti samoja kasvoja vastaan. Karaokeen liittyy paljon mukavia muistoja, ja kavereita on tullut ympäri Suomen.
Karaoke yhdistetään Mannisen mielestä vielä nykyäänkin aivan turhaan reippaaseen alkoholinkäyttöön. Mies itse ei käytä alkoholia karaokebaarissa eikä muuallakaan. Kännissä laulaminen ei suoritustasoa ainakaan paranna.
– Kisoissa kukaan ei ole jurrissa, vaikka joku saattaa kaljan ottaa.
Ravintoloihin kesällä 2007 tullut tupakointikielto saa Manniselta kiitosta. Karaokepiireissä päätöstä odotettiin innolla, sillä passiivinen tupakointi ei tee äänellekään hyvää.
– Jatkuvasta voimakkaasta savusta eivät tykänneet nekään, jotka tupakoivat. Esimerkiksi Iskelmäkaraoken SM-kisoissa oltiin 11 tuntia samassa kapakassa. Ennen tupakointikieltoa kisoissa oli melko oleminen.
Viime marraskuusta lähtien Manninen on ajanut tiekarhua YIT:n palveluksessa, sitä ennen lähes 35 vuotta kaupungin leivissä. Kone soveltuu mainiosti myös laulun harjoitteluun. Teiden tasoittuessa soraääniä kuuluu vain kopin ulkopuolelta.
– On minulla kotona laadukkaat karaokelaitteet, joilla tulee myös treenattua etenkin kisojen alla.
Manninen hioo tiettyjä bravuurikappaleitaan varsinkin silloin, kun kisassa tarjolla olevat kappaleet ovat etukäteen tiedossa. Sekään ei tosin ole tae menestykseen.
– Sama biisi voi olla eri dvd:llä ihan eri sovituksena.
Yllättävissä tilanteissa Manninen turvautuu yleensä suosikkinsa Kari Tapion tuotantoon. Iskelmäkaraoken SM-kisoista haluttuja kappaleita ei kuitenkaan löytynyt.
– Semifinaalissa lauloin Tulipunaruusujen Karjalan Marjaanan ja Souvareiden Amore Mion.
– Vielä finaaliin päästyänikin pidin muutamia muita kilpailijoita parempina, Manninen muistelee.
Finaalissa Simo Silmun Elä vielä oli kuitenkin rautaa, ja Mannisen ensimmäinen mestaruus oli tosiasia.
– Olihan se tosi hieno tunne.
Mikko Kääriäinen
