
Henri Mynttinen (vas.) voitti Mikkelin SK:n syysturnauksen voitettuaan kärkikamppailussa Anssi Rahikaisen. Taustalla irakilainen Heider Neema (vas.) kukisti Ossi Marttisen.
02.11. 08:58
Mikkelin Shakkikerhon syysturnauksen viimeisen kierroksen kärkipelissä tasapisteissä olleet Henri Mynttinen (18) ja Anssi Rahikainen (38) kamppailivat keskinäisessä pelissään turnausvoitosta.
Valkeilla pelannut Mynttinen sai jo avauksessa kehitysedun, sillä Rahikaisen valitsema daamipuoleisen lähetin sivustointi johti passiiviseen peliin. Valkea sen sijaan pelasi aggressiivisesti ja hyökkäsi voimakkaasti kuningaspuolen sotilaillaan.
Daamien vaihdon jälkeen peli pelkistyi ja valkea sai rinnakkaiset vapaasotilaat a- ja b-linjalle, joista b-sotilaan korottuminen ei enää ollut estettävissä. Musta luovutti 30.siirrossa.
Mynttinen voitti turnauksen nousten ainoana viiteen pisteeseen.
Voittajan peli on alempana hänen tekemillään huomautuksilla.
Rahikainen jäi voittajasta pisteen, mutta oli toinen voitettuaan vastusvertailussa Risto Valleniuksen ja Heider Neeman. Vallenius sijoittui kolmanneksi ja Neema neljänneksi.
Jussi Marttisellakin oli mahdollisuus palkintosijoille, mutta häviö Valleniukselle pudotti hänet viidenneksi.
Kolmessa pisteessä ollut Aimo Mäenpää menetti mahdollisuutensa neljänteen tilaan hävittyään Leo Havukaiselle 60 siirrossa.
6.kierroksen tulokset:
Henri Mynttinen-Anssi Rahikainen 1-0
Jussi Marttinen-Risto Vallenius 0-1
Ossi Marttinen-Heider Neema 0-1
Aimo Mäenpää-Leo Havukainen 0-1
Martti Kokotti-Pentti Rytkönen
Hannu Väänänen-Reino Penttinen 0-1
Olavi Lindroos-Pentti Ihonen 1-0
Lopputulokset:
1) Henri Mynttinen 5,0 2) Anssi Rahikainen 4,0 (21,5) 3) Risto Vallenius 4,0 (20,0) 4) Heider Neema 4,0 (19,0) 5) Jussi Marttinen 3,5 (21,0) 6) Leo Havukainen 3,5 (19,0) 7) Martti Kokotti 3,5 (16,5) 8) Aimo Mäenpää 3,0 (19,5) 9) Reino Penttinen 3,0 (16,0) 10) Ossi Marttinen 2,5 11) Pentti Rytkönen 2,0 (18,5) 12) Pentti Ihonen 2,0 (15,5) 13) Olavi Lindroos 1 (16,5) 14) Hannu Väänänen 1 (14,0)
Henri Mynttinen - Anssi Rahikainen
Syysturnauksen 6.kierros 26.10.2009
1. d4 b5?! 2. e4 a6 3. a4 Lb7 4. f3 c6!?
Musta päätti yllättää vastustajansa hieman kyseenalaisella, mutta pelikelpoisella yrityksellä jo ensi siirrossa, mutta puhti loppuu kesken: 4… b4 oli pelattava. Nyt lähetti on ikävästi poissa pelistä.
5. Ld3 e6 6. Re2 Rf6 7. Lg5 Le7 8. Rd2 0-0 9. 0-0 Rd5!?
Musta tajuaa, että jotain radikaalia on tehtävä, jotta pelistä ei tulisi aivan puolustuspainotteista. Yritys on hyvä; valkea voisi nimittäin vain tyytyä vaihtamaan tummaruutuiset lähetit, jolloin hänelle silti jäisi parempi asema. Ajattelin kuitenkin pyrkiä nopeasti hyödyntämään avauksesta saamani kehitysedun hyökkäämällä mustan kuningasta vastaan, jolloin kriittinen siirto on
10. exd5 Lxg5 11. f4
11. d6 on rautaisen osaajan, tietokoneen, ehdottama parannus. Kasparovin tyyliin valkea jakaa mustan voimat kahtia (split the board in two!) eivätkä daamisivustalla jumittavat mustat upseerit täten voisi auttaa kuninkaan puolustuksessa.
Pelin aikana pelkäsin 11… Le3+ 12. Kh1 c5 13. dxc5 Lxc5 antavan keskustan avauksen johdosta mustalle jotain aktiviteettia, mutta valkea pelaa yksinkertaisesti 14. Rb3 Db6 15. Rxc5 Dxc5, eikä mitään todellista uhkaa ole. Pelisiirrolla valkea kuitenkin voittaa aikaa hyökkäyksessä vyöryttäessään sotilastaan kuningasta kohti.
11… Le7 12. Rg3 g6 13. f5!
Omasta mielestäni pelin huippukohta.
13… Lg5
Vastustajani ei lähtenyt ahnehtimaan sotilasta - hyvästä syystä. Jos 13… exf5 14. Lxf5, eikä lähettiä voi lyödä: 14… gxf5 15. Rxf5 Kh8 16. Dh5 ja valkea voittaa. Uhkaa Re4 ja jos 16… cxd5 niin 17. Tae1 Lf6 18. Te3 ja Th3 matittaa.
14. fxg6 fxg6 15. Txf8+ Dxf8 16. dxe6 c5 17. axb5 dxe6 18. De2 Lxd2 19. Dxd2 Dd6? 20. dxc5?! (Le4!) Dxc5+ 21. Df2
Vaihtojen jälkeen tilanne alkaa rauhoittua ja valkealle jää käteen sotilas enemmän. Musta antaa vielä tarpeettomasti kaupan päälle toisen seuraavassa siirrossa.
21… Rd7 22. bxa6 Lc8 23. Re4 Dxf2+ 24. Kxf2 Re5 25. Le2 Ta7 26. b4 Rc6 27. b5 Rb4 28. b6 Txa6 29. Lxa6 Rxa6 30. Rd6 (1-0)
Huomautukset: Henri Mynttinen
Mikkelin shakkimestaruus 2009
Kuusikierroksinen Mikkelin shakkimestaruusturnaus pelataan Sotkulla, Jääkärinkatu 9 lauantaina 21.11.
Miettimisajat ovat 30+30 min.
1. kierros alkaa klo 10. Ilmoittautumiset tehtävä ennen klo 10 pelipaikalla.
2. ja 3. kierroksen välissä on ruokailutauko. Turnaus kestänee palkintojen jakoineen arviolta klo 17.30 asti.
Mitalit kolmelle parhaalle. Voittaja saa haltuunsa mestaruuspokaalin. Vuonna 2010 Mikkeli-cupin voittajasta tulee samalla Mikkelin mestari.
Ikuisesti kiertävästä mestaruuspokaalista on pelattu vuodesta 1997 alkaen. Nimensä siihen ovat tähän mennessä saaneet:
1997 Ossi Nykänen
1998 Ossi Nykänen
1999 Juha Väkimies
2000 Aulis Saaresmäki
2001 Mikko Orpana
2002 Juha Väkimies
2003 Juha Väkimies
2004- Harri Manninen
2005 Teemu Laasanen
2006 Jussi Hämäläinen
2007 Jussi Hämäläinen
2008 mestaruudesta ei pelattu
Tänään 2.11. klo 18 pelataan Sotkulla marraskuun pikashakkiturnaus.
Ensi maanantaina 9.11. alkaa nopean shakin turnaus täyskierroskilpailuna 20 minuutin peliajoilla.
Mikkelin Shakkikerhon kakkosjoukkue pelaa lauantaina 14.11. Lahdessa kolmosdivisioonan kolmannen kierroksen sarjaottelun Lahden Shakki 4 vastaan.
Aimo Mäenpää