
SM-hopeamitali kiiltelee uutuuttaan Henri Mynttisen kaulassa. Ennestään hänellä on jo SM-pronssia. Olisiko seuraavana vuorossa kultainen?
15.06. 10:08
Nuorten SM-turnauksessa Oulussa mikkeliläinen 18-vuotias Mikkelin Shakkikerhon pelaaja Henri Mynttinen sai hopeaa 18-vuotiaiden sarjassa. Mestaruuden voittaneesta Touko Setälästä hän jäi pisteen.
Seitsemästä pelistään hän voitti kaksi, pelasi neljässä tasan ja hävisi yhden. Alempana ensimmäisen kierroksen voittopeli Shakkilaakson Juho-Matti Mäyrää vastaan.
Tämä oli Henrin toinen SM-mitali. Helsingissä kesäkuussa 2007 pelatussa SM-turnauksessa hän sai 16-vuotiaiden sarjassa pronssia.
Shakkisiirrot hän oppi 5-6-vuotiaana äidiltään. Äidin isä, eläkkeellä oleva Mäntyharjun yhteiskoulun lehtori Aulis Saaresmäki on Mikkelin Shakkikerhon ensimmäinen shakkimestarin arvon saanut pelaaja, joten isoisältäänkin hän on saanut erinomaista mestaritason shakinopetusta.
Henri kirjoittaa ylioppilaaksi Mikkelin Lyseosta ensi keväänä. Syksyllä hän kirjoittaa kolme ja keväällä neljä ainetta. Tämän jälkeen tähtäimessä ovat jatko-opinnot Teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä.
Vahvimmat aineet hänellä ovat matematiikka, fysiikka, kemia sekä biologia.
Hän opiskelee myös klassista kitaransoittoa Mikkelin musiikkiopistossa. Tarkoituksena on suorittaa opistotason tutkinto ensi syksynä.
Mikkelin shakkikerhon pelaajista on nuorten SM-pronssimitalin saanut myös Jari Ihonen vuonna Turussa 1990 alle 20-vuotiaiden sarjassa.
Henkilökohtaisen SM-mitalin kerhon pelaajista sai ensimmäisenä Kalevi Peljo, joka 1978 sijoittui kirjeshakissa pronssille.
Kirjeshakin SM-joukkuehopeaa sai Mikkelin Shakkikerho 1971 joukkueella Reino Penttinen, Eelis Ronkanen, Aulis Saaresmäki, Ossi Nykänen ja Kalevi Peljo.
Henri Mynttinen (MikkSK) - Juho-Matti Mäyrä (Shakkilaakso)
Nuorten SM, Oulu
1.kierros 4.06.2009
Kuningasintialainen puolustus
1.d4 Rf6 2.c4 d6 3.Rc3 g6 4.e4 Lg7 5.Rf3 0-0 6.Le2 b6 7.0-0 Rbd7 8.a3 a5 9.Dc2 e5 10.dxe5 Rxe5 11.Rxe5 dxe5 12.Lg5 c6 13.Ra4 La6 14.Tab1 Dc7 15.Le3 Tab8 16.Tbc1 Lc8 17.c5 b5 18.Rb6 Le6 19.a4 b4 20.b3 Rg4 21.Rc4 Lxc4 22.Lxc4 Rxe3 23.fxe3 Kh8 24.Tcd1 f6 25.Td6 Tbd8 26.Tfd1 Txd6 27.Txd6 f5 28.exf5 Txf5 29.De4! Lh6??
29…Tf6 30.Le6 Db7 31.h3 Da8 (+-1.56 Rybka 3)
30.Le6! Lf8 31.Td7! Db8 32.Lxf5 gxf5 33.Dxf5 Lg7 34.Df7! (1-0)
Musta häviää jatkossa 34…Df8 35.Dxf8 Lxf8 36.Td6! Lxd6?? 37.cxd6. Sotilaan korottumista ei voi estää. Jos 36…Kg,Kg8 tai Le7, niin 37.Txc6.
Nuorten SM-mitalistit:
18-vuotiaat:
1) Touko Setälä (PSY) 5,0 2) Henri Mynttinen (MikkSK) 4,0 3) Roger Norri (TuTS) 3,5
16-vuotiaat:
1) Aleksi Olander (TuTS) 5,0 2) Vihtori Immonen (I-HSK) 5,0 3) Henri Torkkola (TammerSH) 4,5
14-vuotiaat:
1) Daniel Ebeling (MatSK) 5,0 2) Erik Rönkä (KSY) 5,0 3) Aapo Sassi (RovSK) 4,0
12-vuotiaat:
1) Matias Lappalainen (JyS) 6,5 2) Aksel Bicer Sena 6,0 3) Ellis Saavalainen (MatSK) 4,5
10-vuotiaat:
1) Zhou Qiyu 6,5 (Sh-77) 2) Dmitri Tumanov (Int) 6.5 3) Ahokas Aleksi (Int) 5,0
Jussi Hämäläinen voitti Kaakonketjun nopean shakin Lappeenrannassa
Mikkelin Shakkikerhon Jussi Hämäläinen voitti Lappeenrannassa pelatun Kaakonketjun nopean shakin ensimmäisen osakilpailun.
Hän voitti kuudesta pelistään neljä ja pelasi kaksi tasan. Toiseksi tullut Arto Elomaa (JärvSK) jäi Hämäläisestä puoli ja kolmatta sijaa jakaneet Martti Mujunen (KarhTS), Timo Porrasmaa (JoeSK), Juha Jordan (ImSh-48) ja Jussi Marttinen (MikkSK) yhden pisteen.
Kilpailuun osallistui 22 pelaajaa. Seuraava osakilpailu pelataan Mikkelissä 29.08.
Parhaiden tulokset:
1) Jussi Hämäläinen (MikkSK) 5,0/6 2) Arto Elomaa (JärvSK) 4,5 3) Martti Mujunen (KarhTS) 4,0 4) Timo Porrasmaa (JoeSK) 4,0 5) Juha Jordan (ImSh-48) 4,0 6) Jussi Marttinen (MikkSK) 4,0
Hämäläinen paras myös pikashakissa
Jussi Hämäläinen osoitti myös vakuuttavaa pelikuntoa pikashakissa voittamalla ylivoimaisesti Mikkelin Shakkikerhon kesäsarjan toisen osakilpailun A-ryhmässä.
Hän jyräsi kumoon pelaajan toisensa jälkeen ja eteni kuin juna raiteillaan kohti maksimivoittoa kunnes viimeisellä kierroksella vastaan törmäsi Henri Mynttinen, joka kariutti haaveet maksimipisteistä voittamalla keskinäiset pelit 1½-½.
Ensimmäisen osakilpailun voittaja Risto Nokka oli nyt toinen jääden voittajasta 1½ pistettä.
Timo Aalto oli kolmas, mutta jäi kärjestä jo 3½ pistettä
A-ryhmän parhaat:
1) Jussi Hämäläinen 12½ ( 14) 2) Risto Nokka 11,0 3) Timo Aalto 9,0 4) Henri Mynttinen 7,0
5) Timo Porrasmaa 7,0 6) Jussi Marttinen 6½.
Timo Hirvonen ylivoimainen B-ryhmässä
Pikashakin B-ryhmässä Timo Hirvonen oli ylivoimainen ykkönen 12½ pisteellä. Yllätyskakkonen Ossi Marttinen jäi voittajasta 1½ pistettä ja pudotti keskinäisten pelien vertailulla (2-0) Juha Vahvaselän kolmanneksi.
Parhaat:
1) Timo Hirvonen 12½ ( 18) 2) Juha Vahvaselkä 11,0 3) Ossi Marttinen 11,0 4) Aleksander Lustig 9,0 6) Jari Järvinen 8½ (61,875) 7) Leo Havukainen 8½ (49,0) 8) Olavi Lindroos 8½ (38,0).
Kolmas osakilpailu pelataan maanantaina 15.06 klo 18 Sotkulla, Jääkärinkatu 9:ssä.
Aimo Mäenpää