Error processing SSI file
RSS
Tekstikoko: A A A
SHAKKI

Jussi Hämäläinen (toinen vasemmalta) voitti toistamiseen pikashakkisarjan osakilpailun. Timo Aalto (edessä oikealla) oli toinen ja Henri Mynttinen kolmas (vasemmalla). Hämäläisellä vastassaan viidenneksi tullut Jari Ihonen.

Jussi Hämäläinen jälleen paras pikashakissa

13.07. 07:36

Jussi Hämäläisen hyvä pelivire jatkui Mikkelin Shakkikerhon pikashakkisarjan seitsemännessä osakilpailussa viime maanantaina. Hämäläinen voitti jo aiemmin kuudennen osakilpailun.

A-ryhmässä hän jätti toiseksi tulleen Timo Aallon taakseen 1,5 pisteellä. Kilpailun kolmas, Henri Mynttinen jäi hänestä 3,5 ja neljäs, Timo Porrasmaa 4 pistettä.

Pikashakkisarjaa ylivoimaisesti johtava Risto Nokka ei ollut kilpailussa mukana. Sarjan kakkossijasta ovat tasapäisesti kamppailemassa Porrasmaa, Aalto ja Mynttinen.

Hämäläinen on osallistunut vasta neljään kilpailuun, ja hänelläkin olisi mahdollisuudet kärkisijoille, mikäli voisi osallistua sarjan viimeisille neljälle kierrokselle. Se on kuitenkin vielä epävarmaa.

Lopputuloksiin lasketaan seitsemän parasta osakilpailutulosta.

Tänään 13.7. pelataan sarjan kahdeksas kilpailu. Ensi maanantaina 20.7. kello 18 pelattava sarjan yhdeksäs kilpailu on samalla pikashakin Mikkelin mestaruusturnaus.

Eniten mestaruuksia (12) on edesmenneellä Ossi Nykäsellä, Nokalla on yhdeksän ja Reino Penttisellä seitsemän.

Parhaiden tulokset:

1) Jussi Hämäläinen 13,5 (16)

2) Timo Aalto 12,0

3) Henri Mynttinen 10,0

4) Timo Porrasmaa 9,5

5) Jari Ihonen 9,0

6) Jussi Marttinen 6,5

Sarjatilanne:

1) Risto Nokka 5,134 (6 kilpailutulosta)

2) Timo Porrasmaa 4,273 (7)

3) Henri Mynttinen 3,652 (6)

4) Timo Aalto 3,391 (5)

5) Jussi Marttinen 3,384 (7)

6) Jussi Hämäläinen 3,310 (4)

Timo Hirvonen ylivoimainen B-ryhmässä

B-ryhmässä Timo Hirvonen hallitsi pelejä ylivoimaisesti. Toiseksi tullut Eero Hämäläinen jäi hänestä kolme ja kolmanneksi sijoittunut Juha Vahvaselkä 3,5 pistettä.

Sarjan johdossa on edelleen Leo Havukainen, mutta hänellä on yksi kilpailutulos enemmän kuin toisena olevalla Juha Vahvaselällä. Hirvonen on pelannut vasta viisi osakilpailua.

Mikkelin mestaruusturnauksessa 20.7. pelataan myös B- ryhmän mestaruudesta.

Parhaat:

1) Timo Hirvonen 11,5 (16)

2) Eero Hämäläinen 8,5

3) Juha Vahvaselkä 8,0

4) Leo Havukainen 7,0

5) Ossi Marttinen 7,0

6) Pentti Rytkönen 5,5

Sarjatilanne:

1) Leo Havukainen 4,241 (7 kilpailutulosta)

2) Juha Vahvaselkä 3,696 (6)

3) Ossi Marttinen 3,611 (7)

4) Eero Hämäläinen 3,435 (6)

5) Pentti Rytkönen 3,279 (7)

6) Timo Hirvonen 3,042 (5)

Pääkköselle yllätyspronssi Joensuun SK:n mestaruuskilpailussa

Joensuussa asuva Mikkelin Shakkikerhon Tauno Pääkkönen (1 877) ja Joensuun Shakkikerhon Marko Jönhede (1 903) pelasivat Joensuun Shakkikerhon mestaruusturnauksessa uusinnan pronssimitalista. Pääkkönen oli siinä parempi ja sai pronssia.

Mestaruudesta pelaavat tasapisteissä ollut kärkikaksikko Heikki Arppi (1 939) ja Risto Räty (1 798). Mestaruuteen vaaditaan kaksi voittoa. Ensimmäinen peli viime maanantaina päättyi tasan.

Veselin Topalov edelleen listaykkönen

Bulgarian Veselin Topalov on edelleen ykkösenä Kansainvälisen shakkiliiton FIDE:n 1. heinäkuuta julkaisemalla vahvuuslistalla. Toisena on Intian Viswanathan Anand ja kolmanneksi on jo noussut Norjan 18-vuotias Magnus Carlsen.

Suomen Tomi Nybäck (2 627) on pudonnut sadan parhaan joukosta ja on nyt sijalla 125.

Kärkikymmenikkö:

1) Veselin Topalov (Bulgaria) 2 813

2) Viswanathan Anand (Intia) 2 788

3) Magnus Carlsen (Norja) 2 772

4) Levon Aronian (Armenia) 2 768

5) Dmitry Jakovenko (Venäjä) 2 760

6) Vladimir Kramnik (Venäjä) 2 759

7) Peter Leko (Unkari) 2 756

8) Teimour Radjapov (Azerbaidzhan) 2 756

9) Boris Gelfand (Israel) 2 755

10) Alexander Morozevich (Venäjä) 2 751

Aimo Mäenpää



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Error processing SSI file
Ilmoitus