
Jouko Inkinen aloitti jauhamisen Pyllistyksen porkkanaviestissä. Jonosta kurkkaa Mauri Miettinen.
13.04. 18:10
Keppijumpan tuntevat kaikki, mutta entäs kun kuntoa ei haetakaan kepillä vaan porkkanoilla?
Mäntyharjulaisen miesvoimistelun uranuurtaja, yhteenliittymä nimeltä Kirkonkylän Pyllistys, pani toimeksi ja piti porkkanaviestin.
Säännöt olivat yksinkertaiset. Lähes 30 hengen porukka laski jaon – kaikki ilmiselvästi armeijankäyneitä, koska se tapahtui jämäkällä nuotilla – ja heistä tehtiin kaksi joukkuetta.
Sitten vain popsimaan porkkanaa ja viemään viestiä.
Tarkoituksena oli tarkistaa kuin television Pelkokertoimessa, että suu on tyhjä, mutta säännöt elivät kisan mukana, joten juureksen sai lopulta jauhaa mahaan myös pyrähdyksen jälkeen.
– Meillä oli edellisellä kerralla keppijumppaa, ja ihmettelin ääneen, että missäs on porkkanat, Jorma Laesharju kertoo.
Seuraavana torstaina vetäjä Jussi Piispanen toi mukanaan porkkanapussukat, joista saatiin vitamiiniannoksen lisäksi myös hyvät naurut ikää pidentämään.
– Mutta emme tule tänne vain seurustelemaan. Jokainen tekee aina oman sarjansa niin että se tehoaa, sanoo Piispanen, joka on ammatiltaan opettaja. Hän luonnehtii Pyllistystä itselleen aikuisryhmän johtamisen kouluksi.
Pyllistyksessä jumppaajien välineenä on oma keho. Siellä ei siirrytä pelaamaan lentopalloa, vaan kyse on todellakin voimistelusta.
– Meillä on alkulämmittely, sitten venyttelyä ja lihaskuntoa sekä jotain leikkiä tai peliä ennen loppuvenyttelyjä, Piispanen kuvaa kaavaa, joka on pysynyt samana 18 vuoden ajan.
Täysi-ikäiseksi ehtineessä Pyllistyksessä on jumppaajia, jotka ovat olleet mukana alusta asti. Alusta asti on tehty myös kuntopiirejä, keväisin ja syksyisin, aina samalla tavalla.
Piispanen plaraa esimerkkejä. Pyllistyksellä on tarjota tutkijoille tilastoitua tietoa siitä, että ihmisen lihaskunto ei rapistu ikääntyessä, jos jatkaa liikkumista.
Eivätkä Pyllistyksen miehet ole aivan nuorukaisia vaan 40–80-vuotiaita.
Kun lattialla on noin 30 urosta kerrallaan, seinät ovat lähellä toisiaan. Silti tilaa on tarpeeksi, sillä miehet ovat halunneet pysyä yhtenä ryhmänä. Riittää, kun tulee hiki ja tilaa liikkua on omien raajojen verran.
Lujaa huumorintajua osoittaa ryhmän nimi, jonka keksi yhden kerran piiriä kokeillut kuntoilija Reijo Nupponen. Oikeasti kovakuntoinen mies oli vitsaillut, että pitää mennä harjoittelemaan ennen kuin uskaltaa tulla uudestaan pyllistelemään.
Kirkonkylän Pyllistys järjestää luennon unihäiriöistä Mäntyharjun lukiolla torstaina 16. 4. kello 18.
Tiina Knaappila
Mäntyharju