RSS
Tekstikoko: A A A

Loikka uudelle kymmenelle

02.01. 20:59

Huomasitteko jotain suurta? Vuosi 2009 päättyi juuri. Se tarkoittaa sitä, että nyt eletään jo 2000-luvun toista vuosikymmentä.

Ensimmäisen alku oli yhtä nousua ja kulutusjuhlaa, mutta lopussa tuli mahalasku. Se vaikuttaa maailmassa moneen ja saattaa tuntua myös monen eteläsavolaisen nuoren elämässä.

Moni miettii, saako nyt kesätöitä? Löytyykö pitempää pestiä valmistumisen jälkeen? Miten käy perheen perustamisen? Kysyimme näitä viideltä nuorelta.

Tiina Saahkarille, 25, viime vuosikymmenen ehdottomasti hienoin juttu oli oman lapsen syntymä.

Hän sai poikansa Joonaksen 18-vuotiaana vuonna 2002. Se oli ja on edelleen ihan mahtavaa. Joonas on nyt jo seitsenvuotias ja koululainen.

Saahkari on nyt itsekin kokopäiväisesti koulussa Mikkelissä. Hän opiskelee terveydenhoitajaksi ja samalla myös sairaanhoitajaksi. Taloudellisesti on tiukkaa, mutta lapsen kannalta päiväopiskelu on järkevää.

Lähitulevaisuudessa siintää valmistuminen ja sitten pitää löytää töitä. Se askarruttaa.

Lue lisää sunnuntain lehdestä.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus