
FM Risto Nokka (keskellä) voitti kymmennen kerran Mikkelin pikashakkimestaruuden. Hopeaa sai Henri Mynttinen (vas) ja pronssia Jussi Hämäläinen (oik)
28.07. 07:39
Yhdeksän Mikkelin pikashakin mestaruutta voittanut fidemestari Risto Nokka, 43, oli ennakolta vahvin voittajaehdokas tämänkin vuoden mestaruuskilpailussa.
Hän ei pettänyt odotuksia, vaan otti kymmenennen mestaruutensa 1,5 pisteen erolla hopeaa saaneeseen 18-vuotiaaseen Henri Mynttiseen.
Pronssia sai Jussi Hämäläinen, 22, jääden Nokasta 3,5 ja Mynttisestä kaksi pistettä.
Pronssisija ratkesi vasta viimeisellä kierroksella Hämäläisen ja Timo Aallon keskinäisissä peleissä, jotka Hämäläinen voitti 2–0 ja pudotti Aallon mitalisijalta neljänneksi.
Nokka voitti viisi pelaajaa pistein 2–0, kolme 1,5–0,5 ja pelasi yhdessä tasan 1–1 (Aalto). Voittotulos oli 86,1 %.
Kilpailu oli samalla pikashakkisarjan yhdeksäs kilpailu. Nokka varmisti mestaruutensa ohella myös A-ryhmän pikashakkisarjan voiton. Kahdesta muusta palkintosijasta kamppailevat vielä Timo Porrasmaa, Hämäläinen, Aalto ja Mynttinen.
Jäljellä on vielä kaksi osakilpailua. Toinen näistä pelataan tänään 27.07 ja viimeinen ensi maanantaina 3.08.
Mestaruuskilpailun parhaat:
1) Risto Nokka 15,5 (18) 2) Henri Mynttinen 14,0 3) Jussi Hämäläinen 12,0 4) Timo Aalto 11,0 5-6) Jussi Marttinen ja Timo Porrasmaa 10,0
Pikashakkisarjan kärki:
1) Risto Nokka 5,996 (7 parasta tulosta) 2) Timo Porrasmaa 4,791 (7) 3) Jussi Hämäläinen 4,777 (6) 4) Henri Mynttinen 4,413 (7) 5) Timo Aalto 4,652 (7) 6) Jussi Marttinen 3,509 (7)
Eero Hämäläiselle kultaa B-ryhmässä
Kilpailussa kamppailtiin myös B-ryhmän mitalisijoista. Eero Hämäläinen oli ylivoimainen ykkönen. Toiseksi tullut Leo Havukainen hävisi 2,5 ja kolmonen Ossi Marttinen kolme pistettä.
Hämäläinen ohitti sarjajohdossa olleen Havukaisen ja on nyt vahvin voittajaehdokas B-ryhmässä.
Marginaalit Hämäläisen, Havukaisen, Timo Hirvosen ja Juha Vahvaselän välillä ovat kuitenkin niin pienet, että kuka tahansa heistä voi voittaa sarjan. Kolme näistä on joka tapauksessa palkintosijoilla.
Parhaat tulokset (kaikilla 7 parasta tulosta):
1) Eero Hämäläinen 12,0 (15) 2) Leo Havukainen 9,5 3) Ossi Marttinen 9,0 4) Timo Hirvonen 8,0 5) Aimo Mäenpää 4,5 6) Olavi Lindroos 2,0
Sarjatilanne:
1) Eero Hämäläinen 4,507 2) Leo Havukainen 4,402 3) Timo Hirvonen 4,293 4) Juha Vahvaselkä 4,134 5) Ossi Marttinen 3,849 6) Pentti Rytkönen 3,404
KSSP:n pikashakkimestaruusturnaus Lappeenrannassa
Lappeenrannan Shakkikerho järjestää avoimen Kaakkois-Suomen shakkipiirin pikapelimestaruuskilpailun Lappeenrannassa 2. 8. Kilpailu on selokelpoinen ja pelaajalisenssi vaaditaan.
Kilpailu on myös hyvää valmistautumista 15.–16.8. Lahdessa pelattaviin joukkuepikashakin SM-turnaukseen.
Pelipaikka: Nuoriso- ja Monitoimitalo (Monari) Pormestarinkatu 10 , kirjaston vieressä.
Peliaika: 5 + 5 minuuttia
Aikataulu: Osanoton varmistus 9.15 -9.45, 1.kierros 10.00, seuraavat kierrokset heti edellisen kierroksen päätyttyä, ruokatauko ilmoitetaan erikseen
Osanottomaksu: 10 euroa, nuoret 5 euroa maksetaan pelipaikalla
Lisätietoja Keijo Miettinen 0400 752 445 tai keijo.miettinen@pp1.inet.fi
Aimo Mäenpää