22.05. 16:42
Siiri-siili on matkustanut Juvalta Olavinlinnaan, sukeltanut Saimaaseen norpan selässä ja nukahtanut hiekkarannan koloon. Hän herää ulkopuolelta kuuluvaan kysymykseen: kukas sinä olet?
Siiri hieroi silmiään. Hän näki ensin keltaista, sitten valkoista. Ulkona oli joku valtavan iso.
– Hei, olen Jolanda-joutsen. Tuletko leikkimään kanssani?
Siiri ja Jolanda peuhasivat. Joku oli unohtanut rannalle frisbeen, jota he heittelivät. Jolanda lensi kilpaa frisbeen kanssa. Siiri heitteli kuperkeikkoja. He menivät vuorotellen piiloon, vaikka Jolanda ei ollut mahtua mihinkään.
Lopulta Siiri heittäytyi makaamaan piikeilleen.
– Olen ihan kuitti, se huohotti.
Ilta alkoi hämärtää. Siirille tuli koti-ikävä. Maailmalla oli hauskaa, mutta kuinka mukavaa olisikaan kotikolossa takkatulen lämmössä natustella äidin paistamia lettuja.
Siiri kiipesi Jolandan selkään. Joutsen räväytti mahtavat siipensä lentoasentoon, ja hetkessä he olivat Juvalla kotimetsässä.
Äiti, isä ja pikkuveli Iiro kuuntelivat ihmeissään Siirin matkakertomusta. Jolanda löysi metsästä viehättävän lammen ja jäi asumaan uusien ystäviensä lähelle.
Sen pituinen se.
Siiri Siilin seikkailut Miikun sivulla päättyivät tähän. Voit itse keksiä Siiristä uusia tarinoita ja kertoa niitä vaikkapa pikkusiskolle tai ukille.