Siiri-siilin seikkailut
08.05. 14:05
Olipa kerran Siiri-siili. Siiri asusteli Juvan metsiköissä äitinsä, isänsä ja pikkuveljensä Iiron kanssa. Siirin koti oli sammalten välissä, aivan muurahaispesän ja tikankolopuun naapurissa. Pienet muurahaiset ja muut metsän asukit olivat Siirin kavereita.
Siirin äiti oli kotiäiti: hoiteli Siirin ja Iiron peseytymiset ja laittoi ruuan. Isä-siili puolestaan piti huolta omasta ja muiden siilien kotipihoista. Eräänlainen talonmies siis.
Siirikin kävi koulua, kuten ihmisetkin. Siirin koulu oli tietenkin siilikoulu, jossa opeteltiin enimmäkseen turvallista tienylittämistä. Ei pidä lähteä mönkimään tien yli, jos ei voi olla varma, että autoja ei ole hetkeen tulossa. Siiri opettelikin ahkerasti taitoa pienillä hiekkateillä. Isolle tielle hän ei ollut vielä saanut lupaa mennä.
Siiri oli jo melkein aikuinen, kun hän eräänä päivänä päätti lähteä taapertamaan suurta 5-tietä pitkin kohti kaupunkia. Hän tuli Juvan ABC:lle ja pohti, kumpaan suuntaan lähteä: Mikkeliin vai Savonlinnaan.
Kumpaan suuntaan pitää mennä? Siiri mietti. Ja kumpi on lyhkäisempi matka?
– No menen Savonlinnaan.
Siiri lähti matkaan. Ensin meni tunti ja sitten toinen. Lopulta kaupunki oli Siirin nenän edessä. Siiri näki tietysti ensin eläinkaupan ja meni sitä kohti.
Kaupan ovella kuitenkin tuli pulma. Siiri oli aivan liian pieni avaamaan oven. Se odotti ja odotti kunnes eräs nainen avasi oven.
Siiri pujahti sisään ja siellä Siiri ei liikkunutkaan. Sisällä oli mielin määrin kaikenlaisia herkkuja. Oli kissanraksuja, papukaijan siemeniä ja vielä siilin ruokaa.
Ei kun toimeksi. Siiri juoksi ruokien kimppuun. Silloin hän kuuli outoa ääntä. Se oli vaikeroivaa kaakatusta, piipitystä ja vaikka mitä.
– Kuka siellä on? Siiri tuhisi.
Siiri meni ääntä kohti. Hän näki varmaan maailman kaikki pienet eläimet.
– Mitä te siellä teette? Siiri kysyi.
– Me olemme myytävinä, sanoi vihreä papukaija.
– Minä autan teitä, Siiri totesi.
Siiri meni häkille ja avasi sen kerta toisensa jälkeen. Kohta oli kauppa täynnä eläinten karvoja ja melua. Kiitos Siirin.
Siiri-siili oli matkannut pitkän matkan Juvalta Savonlinnaan, livahtanut eläinkauppaan ja vapauttanut kaikki eläinkaupan eläimet häkeistään. Kauppa oli täynnä eläinten karvoja ja melua. Vain akvaariokalat jäivät akvaarioihinsa, koska ne eivät olisi voineet elää maalla.
– Tulkaa, ystävät! Siiri huudahti eläinkaupan myyjien yrittäessä pyydystää eläimiä takaisin häkkeihinsä.
– Mihin me oikein menemme? kysyi ryhmä kultahamstereita.
Myös kanit ja undulaatit olivat ihmeissään. Yksikään vapautetuista eläimistä ei ollut aiemmin nähnyt maailmaa muuten kuin kaltereiden takaa.
Siiri meni ovelle ja yritti kannustaa muita eläimiä mukaansa. Eläinkaupan eläimet eivät kuitenkaan osanneet toimia, koska ne eivät olleet ikinä joutuneet opettelemaan luonnossa selviytymistä.
– Siiri, minä ymmärrän, miltä sinusta tuntuu. Haluaisit muut eläimet vapauteen, koska itse tiedät minkälaista luonnossa eläminen on. Mutta nämä eläimet eivät osaa elää luonnossa ja ne ovat onnellisempia lemmikkeinä, eläinkaupan myyjä kertoi.
Siiri mietti hetken ja tajusi, että myyjä oli oikeassa.
– Anteeksi, hän kuiskasi.
– Ei se mitään. Sinähän teit niin, miten itse koit parhaaksi, myyjä lohdutteli.
Siiri kertoi muille eläimille myyjän kanssa käymästään keskustelusta. Eläimet ymmärsivät tilanteen ja kiipesivät kiltisti omiin kotihäkkeihinsä.
– Mutta kiitos Siiri, oli hauska lennellä hetki! kiitteli vihreä papukaija.
Siiri livahti ulos eläinkaupasta ja katseli ympärilleen.
– Tuolla siintää Olavinlinna! Mutta matka on aika pitkä, kilometrin verran.
Siiri istui roskapöntön vieressä. Yhtäkkiä Siirin vierelle pysähtyi auto.
– Ay caramba, sanoi auton kuljettaja.
Siiri päätteli, että hän oli espanjalainen turisti.
Mies avasi takakontin ja otti sieltä lämpimiä vaatteita.
– Miksi kävelisin, kun voin mennä auton takakontissa, Siiri ajatteli ja kömpi nopeasti sisään avoimesta takaluukusta.
– Mihinkähän olen menossa, Siiri mietti.
Siiri nukkui matkasta kymmenen minuuttia, kunnes hän heräsi siihen, kun espanjalainen mies aukaisi takakontin ja alkoi ottaa tavaroitaan ulos autosta.
Siiri pujahti pois autosta ja huomasi, että hän oli saapunut Olavinlinnan pihaan.
Linnanpihalla hän näki suuren ja jäisen liukumäen, jota oli pakko kokeilla. Hän kiipesi huipulle ja laski niin kovaa, että hän lensi Pikku Kakkosen leikkipuistoon.
Hän laskeutui suoraan päin kiikkua ja lennähti uudestaan taivaan tuuliin. Hän lensi kauan ilmassa, kunnes tömähti erään norpan selkään. Norppa oli lekottelemassa kivellä.
Norppa pulahti suoraan veteen Siiri mukanaan ja nousi toiselle puolelle salmea ilman Siiriä.
Siiri tajusi olevansa pian pulassa. Hän oli pudonnut norpan selästä kesken sukelluksen ja järven pyörre pyöritti pientä siiliä vinhasti. Siiri ei heti tajunnut, missä veden pinta ja järven pohja olivat.
Onneksi Siiri ymmärsi, että pohjalla on pimeää ja pinnalla valoisaa. Niinpä hän ui vimmatusti kohti valoa ja olikin pian pinnalla.
Siiri katseli hetken ympärilleen ja lähti uimaan rantaan. Hän oli kovin uupunut noustessaan maalle. Onneksi hän jaksoi uida rantaan saakka.
Rannalla oli ihmisiä eväsretkellä. Aurinko lämmitti mukavasti ja Siirin piikit kuivuivat nopeasti. Ihmiset tosin katselivat pikkuista siiliä hieman kummeksuen, yleensähän siilejä ei päivällä kovin usein näe.
Siiri tallusteli pienen, hiekkaa lapioivan lapsen ohi. Lapsi huomasi Siirin.
– Äiti, tule katsomaan, täällä on ihana pieni otus! Voinko silittää sitä?
Siiri tajusi, että nyt kannattaa olla varuillaan. Lapsi oli niin pieni, että hän ei ehkä osaisi silittää kovin hellävaraisesti. Siiri kipitti vauhdilla eteenpäin.
Metsän laidalla Siirille tuli nälkä. Hän päätti etsiä itselleen sopivaa ruokaa. Siiri löysikin muutaman mehukkaan madon ja pullean hämähäkin ja söi ne hyvällä ruokahalulla.
Ruokailun jälkeen olikin aika ottaa unet. Siilithän ovat yöeläjiä ja nyt Siiri oli valvonut jo melkein koko päivän. Hän ei ollut siis nukkunut pitkään, pitkään aikaan. Hän käpertyi kerälle ja ummisti silmänsä.
Siiri kuitenkin herätettiin kesken unien.
– Kukas sinä olet? kuului ääni Siirin unikolon ulkopuolelta.
Jatkuu...
Miten satu päättyy?
Kirjoita noin 1000 merkkiä eli 130 sanaa. Meilaa se hilkka.rantala@lansi-savo.fi tai postita Länsi-Savo / Hilkka Rantala, PL 6, 50101 Mikkeli. Postita viimeistään 19.5. Julkaistun sadun jatkon tekijä palkitaan!
Voit myös piirtää sadulle kuvitusta ja postittaa kuvan edellä mainituin ohjein.
