RSS
Tekstikoko: A A A
YLLÄTYSPESTI MUSIIKKIJUHLILLE

Sivunkääntäjä on huomaamaton sankari

10.07.2010 22:34

Joutsenosta kotoisin oleva 17-vuotias sibeliuslukiolainen Mika Pätilä sai reilu viikko sitten perjantaina yllättävän soiton. Häntä pyydettiin tulevana tiistaina Mikkelin musiikkijuhlille serbialaissyntyisen pianistin Anika Vavićin sivunkääntäjäksi. Pätilä otti pestin vastaan ilomielin, sillä hän olisi joka tapauksessa saapunut paikalle yleisön joukkoon, aivan kuten kolmena aiempanakin vuotena.

Seuraava yllätys koitti maanantaina, kun Denis Matsujev ilmoitti hänkin yllättäen tarvitsevansa sivunkääntäjää. Kaikeksi onneksi Pätilä oli jo saapunut musiikkijuhlille. Maanantain keikalle maailmankuulun Matsujevin avuksi Pätilä kutsuttiin kolmelta iltapäivällä. Harjoitukset oli tarkoitus pitää puoli neljältä.

– Loppujen lopuksi pääsimme aloittamaan harjoitukset vähän ennen konsertin alkua. Matsujev soitti joitain kohtia, ja minä käänsin sivuja, sulavakäytöksinen nuorukainen muistelee.

– Tärkeintä on, että sivunkääntäjä osaa lukea nuotteja ja pystyy seuraamaan, missä kohdassa soittaja menee. Paras sivunkääntäjä on konsertissa mahdollisimman huomaamaton.

Lue lisää sunnuntain Länsi-Savosta


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



TUOREIMMAT UUTISET


Ilmoitus
Ilmoitus