Viherpihasta löytyy kaikki – suunnittelusta lähtien

K-Rauta Mikkelin Viherpihan myyjä-puutarhuri Maria Kiviaho, puutarhaosaston vastaava Anu Eriksson ja myyjä-varastomies Lauri Pulliainen sekä koko viherpihan osaava tiimi toivottavat asiakkaat tervetulleiksi myymälään.

Mikkelin K-Raudan Viherpiha-myymälässä on kaupungin laajin valikoima pihatuotteita. Palveluun kuuluu ammattitaitoinen neuvonta paikan päällä.

Kotipuutarhoissa, pihoilla ja parvekkeilla aletaan päästä tositoimiin viileän kevään jälkeen.
Mutta mitä sinne istuttaisi, ja miten kasvit säilyisivät kukoistavina? Entä olisiko tänä kesänä tilaa uusille pihakalusteille tai vaikkapa grillille?

Neuvoja, ideoita ja tuotteita kannattaa lähteä etsimään Mikkelin K-Raudan Viherpiha-myymälästä. Valikoima on kaupungin laajin ja henkilökunta erittäin osaavaa.
– Kaikki Viherpihan myyjät ovat koulutukseltaan puutarhureita. Asiakkaalle siitä on etua,  sillä meillä on ammattitaitoa neuvoa, mitä kasvien istutukseen ja hoitamiseen tarvitaan, kertoo puutarhaosaston vastaava Anu Eriksson.

Myyjien opastuksella asiakas voi esimerkiksi suunnitella, millainen kukkapenkki juuri omaan pihaan sopisi tai mitkä hyötykasvit menestyisivät omalla parvekkeella.
– Palveluun kuuluu, että ideoimme ja hahmottelemme istutuksia sekä annamme vinkkejä. Meiltä kannattaa kysellä ja meille kannattaa kertoa rohkeasti toiveistaan, Anu Eriksson kehottaa.  

Kasveja hoidetaan ammattitaidolla

Kun asiakas astuu Viherpiha-myymälään, huomio kiinnittyy ensimmäisenä elinvoimaisen näköisiin kasveihin. Taimien ja kasvien laatu pysyy ensiluokkaisena, sillä Viherpihan puutarhuri–myyjät hoitavat niitä päivittäin paikan päällä. Varsinkin helteisempinä kesäpäivinä kasveja kastellaan ahkerasti.

Siistissä myymälässä kiertely osoittaa myös, että sieltä löytyy kaikkea, mitä pihalla voi kuvitella tarvitsevansa. On perennoita, värikkäitä kesäkukkia, puita ja pensaita. On multia, lannoitteita ja siemeniä. On erilaisia ruukkuja, kastelujärjestelmiä ja kompostoreita. Yhdessä hyllyssä seisoo puutarhapatsaita, ja toisella puolen pihaa leikkimökki.

– Kaiken saa saman katon alta, joten asiakas säästää aikaa ja pääsee nopeammin pihalle nauttimaan. Voimme myös tilata myymälään asiakkaan tarvitsemia tuotteita. Esimerkiksi kasvihuoneita ja puutarhakalusteita on tilattu, Anu Eriksson mainitsee. Jos ostokset eivät mahdu autoon, K-Raudasta löytyy myös kuljetuspalvelu.

Monipuolinen tarjonta grillejä

Grillaaminen on edelleen kovassa huudossa. Trendiin vastaa myös K-Raudan grillivalikoima, joka lohkaisee puutarhan sisämyymälästä vuosi vuodelta isomman osaston. Välineitä löytyy jokaiselle grillaajalle ja kukkarolle – oli toiveissa sitten hiili-, sähkö-, tai kaasugrilli.
Isoimmat grillit ovat näkemisen arvoisia sinänsä: ne muistuttavat jo hyvin varusteltuja kesäkeittiöitä, joissa ulkokokki pyöräyttää helposti niin lihavartaat kuin muurikkaletutkin.

Tämän vuoksi Viherpihassa kannattaa asioida

1) Valikoiman laajuus. Viherpihasta löytyy kaikkea, mitä pihalle tai parvekkeelle tarvitaan.
2) Osaava henkilökunta. Myyjät ovat puutarhanhoitoon koulutettuja ja palvelualttiita.
3) Palvelee syksyyn asti. Kasvivalikoimaa täydennetään pitkin kesää ja tarjontaa riittää myös juhannuksen jälkeen.

Viherpiha auki myös sunnuntaisin
avoinna arkisin 7–19,
lauantaisin 8–15 sekä juhannukseen
saakka joka sunnuntai 10–14

Juvantie 1, 50170 Mikkeli, puh. 0207 600 200
ma-pe 7-19, la 8-15 www.k-rauta.fi