Lauantai, 24. kesäkuu 2017
Johannes, Juhani

JOULU ON IHMISEN MAHDOLLISUUS TULLA IHMISEKSI

23.12.201610:20

Joulu ei ole kristillisen kirkkovuoden keskus eikä kohokohta. Se asema on pääsiäisellä.

Mutta joulu on inhimillisempi, omakohtaisempi juhla.

Näin kommentoi vanhan musiikin ja kirkkomusiikin tuntija Eric van Tassel erään äänilevyn esittelyvihkosessa vuonna 1998.

Tasselilla oli näkemykselleen hyvät perustelut. Onhan se ihmisen hahmo, jonka Jumala Raamatun mukaan otti, ihmisen hahmoista kaikkein haavoittuvin ja suojattomin. Joulu kutsuu meitä antamaan turvapaikan tälle lapselle.

Tuo hieno äänilevy on nimeltään The Promise of Ages. A Christmas Collection. Esittäjänä Taverner Consort ja kuoro, johtajana Andrew Parrot. Joulumusiikkia seitsemältä vuosisadalta. Olen musiikissa vain kokemusasiantuntija eli silkka maallikkokuuntelija, joten ei levystä sen enempää.

Joulunviettotavat ovat aina vaihdelleet yhteiskunnan, säädyn, varallisuuden ja kulttuurin mukaan. Nykyään ne ovat lisäksi yksilöllistyneet.

Tänä vuonna monet viettävät joulua marketin kassalla tonttulakki päässä, koska kuluttajan vapaus, elinkeinoelämän dynaamisuus ja joustavuus sekä maamme kansainvälinen kilpailukyky kuulemma vaativat, että kaikkea maallista pitää olla ostettavissa joulunakin.

Ihmisen olemus on sisäinen ristiriita

Yksi asia ei muutu. Olipa ihminen kristillisen kirkon tai muun uskonnollisen yhteisön jäsen tai uskonnoton, olipa hänen uskonsa vahva, heikko tai olematon, joulu on jokaiselle ihmiselle mahdollisuus tulla ihmiseksi.

Meillä kaikilla on varaa tulla enemmän ihmisiksi kuin jo olemme. Rajansa kaikella inhimillisellä, mutta ihmiseksi tulemisessa rajat ovat vielä kaukana, meillä kaikilla, ja välillä tuntuvat vain loittonevan.

Erich Fromm (1895-1973) oli yksi niistä Frankfurtin koulukuntaan kuuluneista saksalaissyntyisistä yhteiskuntatieteilijöistä ja filosofeista, jotka joutuivat lähtemään maasta natsien tultua valtaan. Fromm tunnetaan erityisesti psykoanalyysin ja sosiologian omintakeisena yhdistelijänä.

Vuonna 1964 Frommilta ilmestyi teos The Heart of Man. Suomeksi sen julkaisi Kirjayhtymä kolme vuotta myöhemmin Liisa Korhosen suomentamana nimellä Hyvän ja pahan välillä. Jotakin lienee tarttunut Frommilta minunkin vaatteisiini noina vuosina, kun yritin keräillä aineksia maailmankuvani rakennukseksi.

Mutta tuon teoksen olen hankkinut Vanhan kirjallisuuden päiviltä Vammalasta eli nykyisestä Sastamalasta vasta vuonna 2002. Siinä Fromm määrittelee ihmisen olemuksen ihmisen olemassaoloon sisältyväksi ristiriidaksi.

Toisaalta ihminen on eläin, osa luontoa, mutta vaistoiltaan muihin eläimiin verrattuna vajavainen. Siksi ihmisen olemassaolo on uhattu, ellei hän kehitä puhekieltä ja työkaluja.

Toisaalta ihminen on tietoinen itsestään, menneisyydestään ja tulevaisuudestaan, joka on kuolema. Se on tehnyt tästä luontokappaleesta muukalaisen maailmassa, erillisen, yksinäisen ja pelästyneen.

Tämä ristiriita vaatii ratkaisua, joka auttaisi saavuttamaan yhteyden, johonkin kuulumisen tunteen.

Taantuvat ja edistyvät ratkaisut

Frommin mukaan ihmisen olemus ei siis ole yhtä kuin inhimillisen olemassaolon erilaiset muodot. Nämä muodot ovat vain vastauksia ristiriitaan, joka itsessään on ihmisen olemus.

Fromm jakaa vastaukset regressiivisiin eli taantuviin ja progressiivisiin eli edistyviin. Regressiivinen, arkaainen ratkaisu tarkoittaa yritystä palata eläimelliseen olemassaoloon, yritystä päästä eroon järjestä ja itsensä tiedostamisesta.

Jos nämä regressiiviset pyrkimykset ovat yleisiä, yksimielisyys tekee hulluudesta viisautta ja kuvitelmasta todellisuutta. Sillä tavalla paetaan erillisyyden ja eristymisen tunnetta ja ahdistusta. Tässä tulee avuksi se, että useimmille ihmisille - näin Fromm väitti - järki ja todellisuus eivät ole muuta kuin yleinen mielipide. Ihminen ei koskaan menetä järkeään, jos kenenkään järki ei eroa hänen omastaan.

Vaihtoehto taantumiselle on progressiivinen ratkaisu, yritys löytää uusi sopusointu kehittämällä itsessä inhimillisiä voimia, ihmisyyttä. Se alettiin tajuta vuosina 1500-500 ennen ajanlaskumme alkua.

Oli Ekhnatonin oppi Egyptissä, olivat Mooseksen opetukset heprealaisilla, Lao-Tse Kiinassa, Buddha Intiassa, Zarathustra Persiassa, Kreikan filosofit ja Israelin profeetat. Kristinusko 500 vuotta myöhemmin ja islam tuhat vuotta myöhemmin levittivät Eurooppaan ja Välimeren maihin samaa aatetta, ihmisen pyrkimystä täysin inhimilliseksi.

Eipä aikaakaan, kun ihminen alkoi kivettää ihmiseksi tulemisen pyrkimykset dogmeiksi, palvoa kuvaa ja sanaa, ja korvata niillä todellista kokemusta. Ja siitä huolimatta ihminen yritti ja yrittää palata autenttiseen ihmiseksi tulemisen päämäärään yhä uudestaan.

Melkein jokaisessa piilee alttius kaikkeen

Ihmisen olemus ei Frommin mukaan ole hyvä eikä paha, ei rakkaus eikä viha, vaan ristiriita, joka vaatii uusien ratkaisujen etsintää. Ja nämä ratkaisut luovat uusia ristiriitoja. Ihminen voi vastata tähän ongelmaan joko taantumalla tai edistymällä.

Fromm antaa esimerkkejä edellisestä:

"Miljoonat saksalaiset, erityisesti alemman keskiluokan ihmiset, jotka olivat menettäneet rahansa ja yhteiskunnallisen asemansa, palasivat Hitlerin johdolla teutonisten esi-isiensä raivohulluuden kulttiin."

Sama tapahtui Frommin mukaan venäläisissä Stalinin aikana, japanilaisissa Nankingin raiskauksen aikana ja Yhdysvaltain etelävaltioiden lynkkaussakeissa. Ihmisten enemmistössä on arkaainen kokemuksen muoto aina todellinen mahdollisuus. Se voi tulla esiin.

Nämä vahvat arkaaiset viettymykset tulevat yleensä torjutuiksi kulttuurille vastakkaisina. Mutta jokin poikkeustila kuten sota, luonnonmullistus tai yhteiskunnallinen hajaannustila voi helposti avata niille sulut.

Jos sen sijaan yksilön tai yhteiskunnan kehityksessä on saavutettu ja vakiinnutettu progressiivinen tila, traumaattisetkaan tapahtumat eivät nosta arkaaisia virikkeitä pintaan. Syy on se, että ei ole keskitytty pelkästään torjumaan niitä vaan korvaamaan ne uusilla virikkeillä.

Kokonaan ei taantumisen mahdollisuus ole silloinkaan hävinnyt, vaan yksilön äärimmäisen poikkeavat olosuhteet voivat laukaista sen hänessä.

Vivahteita on paljon, mutta Frommin sanoma kuuluu: melkein jokainen yksilö tai ryhmä voi jonakin aikana taantua järjettömiin ja tuhoisiin pyrkimyksiin ja toisaalta edistyä kohti valistunutta ja edistyksellistä asennoitumista.

Kuoleman vai elämän rakastaminen?

Oliko esimerkiksi Hitlerin voitto välttämätön, vai oliko Saksan kansalla missään vaiheessa vapaus syöstä hänet vallasta? Frommin mukaan vielä vuonna 1929 natsismin tappio olisi ollut todellinen mahdollisuus.

Silloin saksalaiset toki olivat taipuvaisia natsismiin monista syistä:

"Oli olemassa katkeroitunut ja sadistinen alempi keskiluokka, jonka mielenlaatu oli muovautunut vuosina 1918-23; oli vuoden 1929 lamakauden tuottama laaja työttömyys; oli kasvavia militaristisia voimia, joita sosiaalidemokraattiset johtajat olivat sietäneet jo vuonna 1918; oli raskaan teollisuuden johtajien pelko antikapitalistisen liikkeen kehittymisestä; oli kommunistien taktikointi heidän pitäessään päävihollisenaan sosiaalidemokraatteja; oli puolihullu vaikkakin lahjakas, opportunistinen demagogi - mainitaksemme vain tärkeimmät tekijät."

Sallittakoon sivuhuomautus: taloushistorioitsija liittäisi luetteloon kiristävän talouspolitiikan, jolla syvennettiin ja pitkitettiin lamaa. Mutta annetaan Frommin jatkaa:

"Toisaalta oli olemassa voimakkaita antinatsistisia työväenluokan puolueita ja voimakkaita ammattiyhdistyksiä; oli antinatsistinen liberaali keskiluokka; oli saksalaisen kulttuurin ja humanismin perinne. Taipuvaisuus molempiin suuntiin oli sellaisessa tasapainossa, että vuonna 1929 natsismin tappio olisi vielä ollut todellinen mahdollisuus."

Miten tämä kaikki jouluun liittyy?

Siten, että joulu on inhimillinen juhla. Elämän juhla. Inhimillisen kasvun ja elämän puolustamisen juhla.

Joulu voidaan liittää Frommin ajatuskehittelyyn monella eri tavalla. Yksi on hänen erottelunsa kuolemaa rakastavien ihmisten ja elämää rakastavien ihmisten välillä, nekrofiilien ja biofiilien välillä.

Nekrofilia ei viittaa tässä seksuaaliseen perversioon vaan elämän vihaamiseen ja kuoleman rakastamiseen. Biofilia on sen vastakohta. Frommin mukaan monissa ihmisissä vaikuttavat molemmat suuntaukset, mutta eri ihmisissä erilaisina yhdistelminä.

Voiman lumoissa

Fromm aloittaa teeman kehittelyn välikohtauksella Espanjan sisällissodan syttymisen ajoilta, vuodelta 1936. Filosofi Unamuno, Salamancan yliopiston rehtori, kommentoi kenraali Astrayn juuri pitämää puhetta kauhistuneena. Astrayn motto oli "Viva la muerte! Se tarkoittaa: "Eläköön kuolema".

Unamono sanoi iskulausetta nekrofiiliseksi. Falangisteille, jotka sitä huusivat, hän sanoi, että nämä häpäisevät yliopiston pyhää aluetta. Astray itse oli juuri huutanut: "Abajo la inteligencia" eli "Alas älymystö". Tuossa on jotakin tuttua ja ajankohtaista.

"Te tulette voittamaan, koska teillä on yllin kyllin raakaa voimaa", rehtori vastasi. "Mutta ette saa ketään vakuutetuksi. Sillä siihen tarvittaisiin taivuttelua. Ja taivuttaaksenne tarvitsisitte sellaista, joka teiltä puuttuu: järjen ja oikeuden taistelussanne. Totean turhaksi kehottaa teitä ajattelemaan Espanjaa. Olen puhunut."

Salamancan yliopisto juhlii runsaan vuoden kuluttua 800-vuotista olemassaoloaan.

Frommin mukaan nekrofiili ihminen on voiman lumoissa, ja kaikki voima perustuu viime kädessä kykyyn tappaa. Nekrofiilit rakastivat Hitleriä ja Stalinia.

Mutta monet muut ihmiset näkivät Hitlerissä ja Stalinissa rakentajan, pelastajan tai hyvän isän. Muuten ei nekrofiilisiin johtajiin sitoutuneiden ihmisten määrä olisi riittänytkään nostamaan heitä valtaan.

Tänä tekoälyaikana jotkut saattavat suhtautua Frommiin varauksella tai vierastaa häntä, koska hänellä on filosofian, sosiologian ja sosiaalipsykologian ohella vielä psykoanalyyttistäkin taustaa.

Kriittisesti pitää tietenkin lukea myös Frommia ja muita Frankfurtin koulukunnan ja niin sanotun kriittisen teorian klassikkoedustajia. Mutta kyllä heillä on yhä paljon sellaista sanottavaa, joka on kestänyt ajassa, vieläpä tullut hätkähdyttävän ajankohtaiseksi. Frommilla on paljon annettavaa esimerkiksi kasvatuksen alalla.

Elämänkin rakkaus tarttuu

Frommin mukaan nekrofiilinen henkilö rakastaa kaikkea mekaanista ja käsittää elämän mekaanisesti, ikään kuin elävät olennot olisivat esineitä. Kaikki elävät prosessit, tunteet ja ajatukset muutetaan esineellisiksi. Eikä hänen elinaikansa vielä edes ollut kovin kummoista robottiaikaa.

Biofiilisessä etiikassa hyvää on se, mikä palvelee elämää. Hyvä on elämän kunnioittamista, kaiken sen, mikä edistää elämää, kasvua, kehittymistä.

Tärkein edellytys sille, että lapsessa kehittyy elämän rakkaus, on sellaisten ihmisten seura, jotka rakastavat elämää. Elämän rakkaus on yhtä tarttuvaa kuin kuoleman rakkaus. Se ilmenee ja välittyy enemmän eleissä kuin aatteissa, enemmän äänensävyissä kuin sanoissa.

Entä yhteiskunnalliset edellytykset, joiden vallitessa elämän rakkaus parhaiten kehittyy? Siinä vallitsee ensinnäkin turvallisuus siinä mielessä, että ihmisarvoisen elämän aineelliset perusedellytykset ovat kunnossa.

Toiseksi siinä vallitsee oikeus siinä mielessä, ettei ketään voida käyttää toisen ihmisen tarkoitusperien välikappaleena. Kolmanneksi siinä vallitsee vapaus siinä mielessä, että jokaisella on mahdollisuus olla aktiivinen ja vastuuta kantava yhteiskunnan jäsen.

Frommin analyysiä on hyvä lukea rinnan esimerkiksi nykytutkija Wolfgang Streeckin ajankohtaisen analyysin kanssa. Jälkimmäistähän yritin tiivistää edelliseen postaukseeni.

Onko vielä kykyä liikuttua?

Joulu kutsuu, joten päätän tämän kirjoituksen niin kuin Erich Fromm päättää kirjansa:

"Meidän on todella herättävä tietoisuuteen, jotta voisimme valita hyvän - muttei mikään tietoisuus voi auttaa meitä, jos olemme menettäneet kyvyn liikuttua toisen ihmisen avuttomuuden vuoksi, toisen ihmisen ystävällisestä katseesta, linnun laulusta tai ruohon vihreydestä.

Jos ihminen tulee välinpitämättömäksi elämää kohtaan, ei ole toivoa, että hän voisi valita hyvän. Silloin hänen sydämensä on todellakin kovettunut niin, että hänen "elämänsä" on lopussa. Jos näin tapahtuisi koko ihmissuvulle tai sen mahtavimmille jäsenille, silloin ihmiskunnan elämä sammuisi juuri suurimman lupauksen hetkellä."

Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta kaikille.

Pertti Martiskainen

23.12.2016

LISÄYS 23.12.2016 kello 11.30: Unohdin liittää kirjoitukseen professori Juho Saaren Tuomaanpäivän radiokolumnin. Se on hyvä joulusaarna:

http://areena.yle.fi/1-3891268

Tuoreimmat uutiset

Blogisti

Näki töyhtöhyypän vuonna 1963 eikä tunnistanut sitä. Suuttui ja päätti ottaa selvää linnuista ja koko maailmasta. Haastatellut sadoittain dosentteja ja professoreita eikä ole saanut vieläkään vastausta kaikkeen.

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut