Keskiviikko, 29. maaliskuu 2017
Jouni, Joni, Joonas

Valkosipulikuhaa uunissa

08.01.201718:57

Tänään oli sellainen iloinen päivä, että saimme isältäni talven ensimmäiset matikat. Olin kuitenkin ottanut jo aamulla pakastimesta kuhaa sulamaan, joten päätettiin että matikkakeitto jää huomiseen ja tänään laitetaan uunikuhaa. Matikkakeiton vuoro olkoon huomenna. Tähän ohjeeseen käy muukin vaalea kala. 

Valkosipulikuhaa uunissa 

2 kuhafilettä
1 punainen suippopaprika
1 suuri punasipuli
4 valkosipulinkynttä
Loraus hunajaa
Sitruunaista oliiviöljyä
Suolaa ja mustapippuria

Laita kuhafileet uuniastiaan. Rouhi päälle himppu suolaa ja mustapippuria ja käännä fileet ympäri. Mausta fileet myös toiselta puolelta. Sivele fileiden päälle hieman sitruunaista oliiviöljyä. Murskaa valkosipuli ja levitä myös se fileiden päälle. 

Leikkaa paprika suikaleiksi ja viipaloi sipuli. Lisää kummatkin fileiden päälle. Mausta suolla ja pippurilla ja lorauta lopuksi päälle hunajaa. Laita uuniin 180 asteeseen noin 20 minuutiksi. 

Lisää uusi kommentti

Tuoreimmat uutiset

Blogisti

Kirjoittaja nauttii saaristolaiselämästä ja kokkaamisesta Saimaan rannalla. Alkukesällä herkutellaan oman kasvimaan antimilla ja syksyllä kerätään talteen Saimaan järviluonnon herkkuja. Talvella reissataan ja haetaan vaikutteita muun maailman keittiöistä. Saimaalaisen keittiön lisäksi ehdottomat suosikit ovat kaukaasialainen ja italialainen keittiö.

Blogistin muut kirjoitukset

30.01. 22:12
30.01. 19:05
16.01. 15:02
16.01. 15:00
10.01. 20:28
29.12. 22:56

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä