Torstai, 22. kesäkuu 2017
Paula, Pauliina

Keijo K. kulkee komeasti kävelytiellä

16.06.201714:00
  • Kirsti Vuorela

Kaupunkiasuminen on toisinaan melko jännittävää. Toissailtana katselin televisiota olohuoneessa, kun koiramme Hani sai kohtauksen. Se raivosi kirsu ikkunassa niin että oli tukehtua rähjäämiseensä.
Kun koira tovin kakoi henkeään, käännyin ikkunaan katsomaan, mille se huutaa.
Pihamme viertä kulkevaa kävelytietä patseerasi verkkaista tahtia vanha tuttavamme Keijo K. Kettu. 
Se on pyörinyt kaupunginosassamme jo viime talvena, joten näky sinänsä ei hämmentänyt. Hämmentävää oli eläimen käytös. Komeaturkkinen kettu ei luikkinut pensasaitoja pitkin, tai syöksähdellen piilosta toiseen metsänrajassa, vaan patsasteli kävelytiellä muina kettuina. Kuten muutkin kaupunkilaiset tekevät.
Totta puhuen myös lähimetsän läski supikoira käyttää asianmukaisesti kevyen liikenteen väylää.

Kotikulmilla joku saattaa innostua ruokkimaan kesynoloista Keijo Kettua, ja se on aika pelottava ajatus. Kettu on peto, eikä kuulu pihapiiriin, vaikka söpö sinänsä onkin. Kun Keijo K. dallaa lähistöllämme, ovat naapurin lemmikkikanit ja lähikadun narussa ulkoilevat kissat todellisessa vaarassa. Rannassa pesivät linnut saavat sanoa hyvästit jälkikasvulleen.
On totta, että niin sanottujen citykettujen käytös on erilaista kuin metsän keskellä pakoon pinkovien maalaisserkkujensa, mutta kesyjä ne eivät ole.
Liikuttavia tarinoita puolikesyistä cityketuista saa lukea sosiaalisessa mediassa tämän tästä. Olen tutustunut muun muassa lemmikkikettu Juniperiin, jonka mamma hoitaa sitä kuin pientä lasta. Eksoottiset lemmikkieläimet ovat ajatuksena kivoja, mutta olen sitä mieltä, että jo kissankin pitäminen lemmikkinä on eettisesti arveluttavaa. Saati ketun.
Onneksi meillä on vielä koirat.

Kirjoittaja on Länsi-Savon toimittaja.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä