Sunnuntai, 20. elokuu 2017
Sami, Samuli

Kolumni: Elämä lyö polvilleen ja nostaa ylös

20.04.201714:00
8
  • Antti Mentula

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) antoi tänä keväänä kasvot työuupumukselle. Lindström avautui jaksamisestaan viimeksi kolumnissaan (Kouvolan Sanomat 12.4.). Siinä työtaakkansa väsyttämä kahden salkun ministeri esitti toiveen, että saisi keskittyä työministerin tehtäviin.

Ministeri Lindström ei ponnistele asian kanssa yksin. Tuoreen tutkimuksen mukaan peräti joka neljäs työikäinen suomalainen kärsii erilaisista uupumusoireista. Ne ovat merkittävä syy sairauspoissaoloihin.

Voidaan sanoa, että uupumus on uusi kansantauti.


Tiedän kokemuksesta, millaista on työskennellä uupuneena. Oma uupumukseni ei tosin ollut työperäistä. Minut uuvutti elämä.

Tieto lapsettomuudesta, avioero, vesivahinko ja sitä seurannut velkahelvetti löivät miehen polvilleen ja panivat elämän hetkeksi sekaisin. En ymmärtänyt hellittää, saatii pyytää apua.

Pienestäkin arkiaskareesta selviytyminen vaati äärimmäisiä ponnisteluja. Työ tarjosi kuitenkin paikan, jossa ei tarvinnut moneen tuntiin ajatella, kuinka solmussa elämä oli. Se oli minun pakotieni.

Toisaalta en uskaltanut antaa periksi. Ajatukseen liittyi monenlaisia pelkoja, joista vähäisin ei ollut leimautumisen pelko. Pidettäisiinkö minua heikkona? Olisinko muiden silmissä mies vai hiiri? Mitä pomokin sanoisi? Olisiko siltä tieltä enää paluuta?

Ei. En voisi olla päivääkään pois. Muistan pitäneeni tätä ylpeyden asiana.


Vaikka koettelemuksesta on jo vuosia, mietin yhä tätä kirjoittaessani osin samoja kysymyksiä. Siksi on todettava, että pidän ministeri Lindströmiä rohkeana miehenä.

Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta vastoinkäymiset ovat koulineet minusta entistä vahvemman. Tiedän, ettei minua noin vain isketä kanveesiin.

Fyysisessä olotilassa sen sijaan riittää työmaata, kiitos epäterveellisten tottumusten ja olemattoman liikunnan. Silti voin paremmin kuin vuosiin.

Toivottavasti sinäkin voit hyvin, Jari!

Antti Mentula
antti.mentula@lansi-savo.fi
Kirjoittaja on Länsi-Savon tuottaja.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Jos työn ulkopuoliset asiat uuvuttavat, kuten kirjoittajan kohdalla, voi työ olla helpotus. Mutta jos itse työ uuvuttaa, on asia monesti hankala ratkaista niin, että tulot säilyy. Jos taas joutuu työn lopettamaan, voi tulotason romahdus lisätä pahoinvointia.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Normaali elämässä ihmisellä on vastoinkäymisiä ja toiset ohittavat ne helpommin, toiset ottavat raskaammin. Jokaisen kohdalle tulee joskus läheisen kuolema, taloudellisia vaikeuksia, ihmissuhteissa ongelmia ja ne rikkoontuvat. Sitten meillä on Suomessa tämä ilmiö kuin kiusaaminen, jota esiintyy kaikkialla, niin työelämässä kuin nettimaailmassa. Normaali ihmiselle on aivan riittävästi kamppailemista arkielämässä ilman että tarvitsee enää muita ihmisiä tuomaan pahaa oloa toisen harteille. On kuitenkin sellaisia henkilöitä, jotka pyrkivät verkkomaailmassa rikosten avulla vainoamaan muita ja tähän kuuluu omaisuuden tuhoaminen, varastelu, yksityisyyden vieminen kaiken koneella tehtävän osalta, salakatselu ja salakuuntelu kotirauhan suojaamalla alueella. Samaiset henkilöt pyrkivät narsistisuudessaan mustamaalaamaan, tuhoamaan ihmissuhteita ja omaisuutta sekä henkistä hyvinvointia erinäisin keinoin. Laiton seuranta voi kestää yli vuosikymmenen ja nämä kiusaavat uhriaan sosiaalisessa mediassa levittelemällä valheita, yksityiselämää loukkaavaa tietoa ja tekemään pilkkaa uhreistaan mm. pilkkaavien kuvien avulla. Tämä häiriintynyt porukka on saanut mellastaa vapaasti pitäen vuosia salaisen tietomurtoharrastuksensa salassa suurelta yleisöltä. On hyvin todennäköistä, että kaikki ovat joutuneet tietämättään heidän uhrikseen, jotka ovat heidän kanssaan tavalla tai toisella olleet tekemisissä, saaneet haittaohjelman siis koneelleen ja joutuneet laittoman seurannan kohteeksi.

Lähettänyt käyttäjä Hovi (kirjautumaton)
Rehellinen kirjoitus. Kyllä ihmisten tahallinen pahuus jää mieleen vellomaan ja uuvuttaa sekin. Maailman mittakaavassa lellityt, kaiken saaneet ilmaiseksi, ei mitään kiitollisuutta, vain oikeuksia tuhota toisia, vahingoittaa, harrastaa ilmaiseksi.. Miljoonat tytöt maailmassa olisivat kiitollisia ruoasta, jos saisivat kävellä kouluun 10 km tai enemmän, ennemmin kuin olla elinkaupan, lapsiprostituution, katukaupan, uhreja, valkoisen "eliitin" kotiorjia, tehtaiden orjia, myytynä vaimoiksi lastentekokoneiksi. Samaa aikaa meillä on ns ihmisiä, jotka vainovat tiettyjä kohteita, yleensä naisia ja nuoria tyttöjä aivan kokopäivätyönään vauvoilla, ylilaudoilla, porukassa, koska voivat, koska tietävät että porukassa tehdystä ajojahdista ei seuraa mitään. aiheuttavat näille sisäisesti kauniille ihmisille, jotka joskus lähtivät kouluun viattomana, iloisena, pahan olon, ja itse kukoistavat sitä enemmän, mitä enemmän tulee ikää. Kun kaikille on tehty selväksi, että koskemattomuus, yksityisyys, ihmisoikeudet eivät ole mitään. Runnoen väen väkisin itselleen hallit,kentät, kuntien maat firmoilleen puoli-ilmaiseksi. Ketään ei kiinnosta systemaattinen väkivalta koska se on maan tapa. Osa menee niin pitkälle, että heillä on vain yksi kohde, ja tämän elämä pyritään tuhoamaan järjestäytyneen vainon keinoin kokonaan. Tähän tarvitaan halu ja kyky manipuloida ihmiset jonkun ympärillä

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut