Torstai, 30. maaliskuu 2017
Usko

Lukijalta: Graniittitalosta tuli vaaliase

20.03.201708:00
4

Graniittitalon ja siilokorttelin kohtalon ja rakennusprojektin jatkosuunnitelman piti tulla 27.3. kaupunginvaltuuston kokoukseen käsiteltäväksi.
Keskustan, kokoomuksen ja SDP:n edustajat katsoivat että kuntavaaliriski on liian suuri ja vaativat käsittelyn siirtämistä vaalien jälkeen, johon perusuomalaisten oli tyytyminen. Valmistelun keskeneräisyys tuntuu tekosyyltä, koska valmistelua ovat raotelleet vuoroin tekninen johtaja ja museotoimen johtaja. Jopa rakennusoikeuden kaavoitus tuntuu olevan haarukassa.
Valtuustoa tunnutaan pidettävän pelinappulana eikä kaupungin todellisena päätöksentekijänä. Ihmiset vaalikentillä vastustavat Graniittitalon myyntiä sekä taidemuseon sijoittamista siilokortteliin.
Tuntuu, että kokoomus ja vihreät, pääosin keskusta sekä osa Sdp:n edustajista vähät välittää veronmaksajien mielipiteistä ja myyntiä sekä investointeja perustellaan elinvoimalla joka tuottaa kokonaisuudessaa merkittäviä kustannuksia joita joudutaan verotuloilla kustantamaan.
Olisi ollut reilua tuoda asia 27.3. avoimeen valtuuston käsittelyyn. että äänestäjät olisivat voineet arvioida tulevia valtuuston ehdokkaita ja puolueita tekojen perusteella.

Raimo Heinänen
puheenjohtaja, Mikkelin perussuomalaiset, kaupunginvaltuutettu, kunnallisvaaliehdokas (ps.).
Mikkeli

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Sopimus (kirjautumaton)
Valtuustoryhmien puheenjohtajien yhteisessä kokouksessa 13.3.17 todettiin yksimielisesti, jossa oli myös edustus perussuomalaisista, että ei ole edellytyksiä tehdä vielä päätöksiä asiasta. Graniittitalon osalta peruskorjauksen kustannukset kuntokartoituksineen ei ole valmiina päätöksentekoa varten. Lisäksi muihin kuuteen muuhun selvitykseen ei ole vielä vastauksia. Kaupunginhallitus on yksimielisesti päättänyt em. sopimuksen pohjalta, että taidemuseo/siilotonttiratkaisut viedään kaupunginvaltuuston toukokuun kokoukseen.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

29.03. 12:42

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä