30.12. klo 18:25
Kalevi Moilanen
Vuodenvaihteessa loppuu aina monelta hevoselta kilpailuoikeus. Tai eihän niitä tuhansia ole missään maassa, mutta jonkin verran kuitenkin.
Meillä Suomessa aina puhutaan pitkäikäisistä kilpahevosista mikä tuntuu olevan joka ukon tavoite. Sen sijaan USA.ssa on kuulemma sellainen meininki että kaksivuotiaana radalle, kaikki irti hevosesta ja kolmivuotiskauden jälkeen siitokseen ja uutta vaan kärryjen eteen.
Todellisuudessa asia on toisin. Laskin kerran yhden vuoden osalta kuinka iso osa kaikista startanneista on viimeistä vuottaan radalla. USA:ssa isompi osa startanneista oli 14-vuotiaita kuin Suomessa!
Tänä vuonna startanneita 14-vuotiaita luetellaan marraskuun Hoof Beatsissa starttimäärineen. Kendal Python 484 starttia, Camelia Classic 415, Kelly Ann Crombie 403, Source Of Luck 403, Big’s Okay 393, Sanford Charlie 377, Kellytuck Chance 368, CR Colorado Kid 367, Right On Goalie 364 ja sitä rataa.
Eli valtaosa USA:n hevosista on kuitenkin tavallisia iltaravien vakiokiertäjiä jotka eivät hajoa tai väsy varsarumbaan niinkuin Suomessa luullaan.
Ja sama pätee kuskeihinkin. USA:ssa on tänä vuonna ajaneet ja ja voittaneet sellaiset kuin Leo Burns 93, H.D. Schoonover 90, Eldon Spearman 82 ja yksitoista muuta yli 80-vuotiasta. Tunnetuin nimi on Doug Ackerman 81 ja onpa joukossa yksi nainenkin, Margaret Preston 82.
Meillä tämän ikäisiä ei laskettaisi raviradalla edes hevosen suupieleen voittajakehässä, hyvä jos edes aidan viereen.
Kale kirjoittaa raveista, hevosista ja elämästä.